Keväällä on perinteisesti paljon juhlia ja tulee tarvetta ohjeille, jotka sopivat ihan tavan tallaajille siinä missä karpaajillekkin. Tämä VHH parsapiirakka sopii mainiosti täydentämään juhlapöytää. Itse tykkään piirakoista niiden helppouden, maun ja ulkonäön takia. Herkullinen piirakka sopii melkein mille tahansa kekkereille ja täytettä on helppo muokata sesongin mukaan. Nyt esimerkiksi tekisi mieli kokeilla miten nokkonen muuntautuu piirakaksi. Makeista piirakoista taas raparperi on nyt sesongissa. Katso ihan paras raparperipiirakka ohje täältä. Makea, mutta sokeriton raparperipiirakka on vielä työn alla, jos jollakulla löytyy mainio resepti, jonka haluaa jakaa, niin olen kiinnostunut!

Monesti käydään keskustelua siitä, miksi karppaajat käyttävät hiilareiden kaltaisia ruokia, joihin piirakka pohja varsin selkeästi lukeutuu. Vastaan omalta osaltani kysymykseen sillä että minusta koko kysymys on vähän erikoinen. Tietenkin kaipaamme ruokavalioon sitä, mitä olemme tottuneet syömään.  (Miettikäpä vaikka suomi turistia ulkomailla). Viljat ovat olleet monella keskiössä ja useat ruuat ja ruokalajit on rakennettu hiilareiden ympärille. Näin ollen ihminen lähtee uudessakin ruokavalaiossa etsimään ruokia, jotka jäljittelevät vanhoja tuttuja ruokia, mutta ottavat huomioon uuden ruokavalion. Minusta on kuitenkin tärkeää suosia luonnollisia raaka-aineita, eikä niinkään lisätä e-koodien määrää ruokavaliossa.

Olen napannut idean piirkkaan Emmin blogista, josta löytyy mainiot ohjeet gluteenittomaan pohjaan.

VHH parsapiirakka

VHH parsapiirakka

Pohja:

2,5 dl juustoraastetta
2 dl mantelijauhoa
50g voita sulatettuna

Sulata voi ja sekoita aineet keskenään. Levitä taikina tasaisesti piirakkavuokaan ja esipaista 10 minuuttia 200 asteessa.

1 pkt fetajuustoa
4 kevät sipulia
puolikas nippu parsaa
2 valkosipulin kynttä
suolaa ja pippuria
tuoretta minttua
1 muna
1 prk kermaviiliä
loraus maitoa
10 kirsikkatomaattia

Huuhtele ja pilko kevätsipuli, kuori tarvittaessa parsa ja pilko se. Hienonna valkosipuli ja murenna feta. Sekoita keskenään,   mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä ja kaada täyte piirakkapohjan päälle. Koristele parsan kukinnoilla ja halkaistuilla kirsikkatomaateilla. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Tarjoile lämpimänä!