Suuntana omavaraisuus

Suuntana omavaraisuus on kerran kuukaudessa ilmestyvä bloggaajien yhteispostaussarja. Sarjassa seurataan omavaraisuus bloggaajien matkaa kohti omavaraisempaa elämää. Olen koonnut kaikki omavaraisuutta käsittelevät postaukseni tänne. Tämän postauksen lopusta löydät linkit muiden omavaraisuus bloggaajien postauksiin.

Viimeisimmässä vlogissani esittelin meidän puutarhaamme. Ja vaikka ideana tässä yhteispostauksessa oli esitellä omaa kasvimaata, koen paloa puhua ehdottomuudesta.

Suuntana omavaraisuus

Suuntana omavaraisuus

Minua on viime aikoina haastateltu omavaraisuuden tiimoilta pariin otteeseen eri lehtiin. Omavaraisuus kiinnostaa ihmisiä, koska se tarjoaa vaihtoehdon kuluttamiselle ja vastaa ihmisten tarpeeseen palata perusasioiden äärelle. Ilta-Sanomien jutun meidän perheen omavaraisuudesta pääset lukemaan täältä. Olen kaikissa antamissani haastatteluissa korostanut pyrkimystä. Ja kertonut rehellisesti siitä, että pyrimme lisäämään omavaraisuutta, emme elämään täydellisessä omavaraisuudessa. Meillä on suuntana omavaraisuus, olemme matkalla kohti uutta ja tuntematonta määränpäätä. Kulkumme on kuin kaarnalaivalla aallokossa. Välillä mennään suoraan satamaan ja välillä välillä ajelehditaan hetki sattuman varaisesti kunnes päädytään ottamaan pohjakosketusta.

Olen luonteeltani muutenkin vähän laiska, enkä kovin helposti lähde julistamaan mitään ajatusta tai ideologiaa. Minusta on tärkeää, että vaihtoehdoista kerrotaan, ja minusta on ihanaa saada sellaisia viestejä, joissa joku blogini lukia vaikkapa uskaltautuu kokeilemaan oman kasvimaan laittamista tai kasvisruokareseptiä. Toivon, että voin käyttää influensserin rooliani siihen, että joku huomaa, että erilaisia vaihtoehtoja voi kokeilla ilman, että on heti hypättävä syvään päähän.

On ihan okei olla epävarma, kuivattaa taimet ikkunalaudalle tai hukuttaa kasvimaa rikkaruohoihin. On ihan okei pyrkiä tekemään ekologisia ja omavaraisia valintoja ja silti syödä välillä pakastepizzaa.


Se mitä en ymmärrä, on muiden ihmisten tuomitseminen. Minusta on todella kummallista se tapa, millä ihmiset puhuvat toisistaan. Etenkin ihmiset, jotka julkisesti kertovat tekevänsä asioita toisin, ovat arvostelulle vapaata riistaa. Kovaääninen ryhmä vaatii ehdottomuutta. Jos kerrot yrittäväsi elää ekologisemmin, joku etsimällä etsii sen asian, missä et vielä onnistu. Moni ottaa missiokseen sen, että palauttaa sinut maan pinnalle. Yrittäminen on monen silmissä sama asia kuin se, että pidät itseäsi muita parempana. Ihan kuin ainoastaan täydellisyyteen kykenevä ihminen olisi oikeutettu kertomaan yrittävänsä valita ekologisia vaihtoehtoja elämässään. Tai jos kerrot, että pyrit tekemään asioita itse kiinnitetään ensimmäisenä huomio ostamiisi sukkahousuihin tai muuhun yhtä merkittävään epäkohtaan. Se vetää sanattomaksi.

Pitäisi aina muistaa, että me jokainen teemme valintojamme omista lähtökohdistamme käsin. Joku yrittää elää luonnonmukaisemmin vaihtamalla astianpesukoneen pesuaineen luontoystävällisempään siinä missä joku toinen hinkkaa lautasensa puhtaaksi hiekalla. Joku vaihtaa yhden liharuuan kasvisruokaan ja joku toinen siirtyy kasvisruuasta vegaaniksi. Samaan suuntaan siinä kuitenkin ollaan menossa ja se on hienoa! Jokainen yritys ja pyrkimys on enemmän kuin se, että ei tee mitään.

Minulle omavaraisuuden lisääminen ei tarkoita pyrkimystä täydelliseen omavaraisuuteen. Ekologisuus, eettisyys ja kotimaisuus ovat arvoja, joihin pyrin, mutta jotka eivät täydellisesti toteudu elämässäni. Pyrin myös rehellisyyteen, mutta silti joskus valehtelen. En pysty muovittomuuteen, en ole vegaani, syön liikaa, minulla on lapsia, on lemmikkejä ja asun maalla. Autoilen, katson liikaa telkkaria, istun liikaa koneella, ja rakastan turhamaisia asioita kuten hyvää kahvia. Ja mitä siitä? Ihminen ei voi tehdä enempää kuin yrittää parhaansa.

Muut omavaraisuudesta kirjoittavat blogit:

Muiden omavaraisuus bloggaajien postaukset pääset lukemaan täältä: Tsajut,Sarin puutarhatMetsäläisten elämääPuutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogiKohti laadukkaampaa elämääUrban FarmingPalokankaan pientilaElämää korvessaKorkealaMaalaiskaupungin pihaAlussa oli VehkosuoRiippumattomammaksi,Laura eli JavisTorpan TyttöSorakukka,Villa KoiraMaatiaiskanasen ElämääLuomulaaksoStellan kolmas luontoTalopäiväkirja/ omavarainen.fiRakkautta ja maanantimiaHarmaa torppa