Lakritsimutakakku maistuu suklaalle ja lakritsille. Koostumukseltaan se on ihanan tahmea ja pehmeä. Ja parhaalta Lakritsimutakakku maistuu kun jaksaa antaa vetäytyä rauhassa. Eli toisin sanoen ihan älyttömän hyvä kesäjuhla jälkkäri jonka voi rauhassa tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi tai sitten voi tehdä niin kuin me, eli leipoa kakun kotona ja pakata mukaan mökille. Maistoin Lakritsimutakakkua ensimmäisen kerran niin, että kokki oli valmistanut sen grillissä kertakäyttöisessä alumiini vuuassa. Eli näppärä grillimaisteri tekaisee kakun mökkiolosuhteissakin.

Käytin mutakakkuun tummaasuklaata, jossa on lakritsinpaloja mukana tavallisen tumman suklaan lisäksi, koska halusin varmistaa, että lakunmakua löytyy riittävästi. Mutakakku on kuitenkin aina mutakakku, eli sen suklaisuus kuuluu asiaan. Jos laku inspiroi, niin kannattaa katsoa myös tekemäni lakulimpun ohje. Koska laku on nyt pop.

Sen verran makeaa tämä kakku on, että kymmen henkinen vierasjoukko sai tästä hyvän kokoiset palat ja innokkaimmat vielä santsi kierroksenkin.

Lakritsimutakakku

Lakritsimutakakku

10 palaa
200 g tummaa suklaata (n. 70-prosenttista)
100 g voita
4 kpl munaa
4 dl tomusokeria
1 rkl maissitärkkelystä
1 rkl lakritsijuurijauhetta
1 rkl voita
1 rkl mantelijauhoa
1 dl kermaa

Erottele huoneen lämpöiset keltuaiset ja valkuaiset huolellisesti eri kulhoihin.

Sulata voi ja suklaa vesihauteessa välillä sekoittaen. Varo yli kuumentamasta seosta. Laita sivuun jäähtymään.

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen.Vuoraa irtopohjaisen, 20-senttisen vuoan pohja leivinpaperilla, voitele reunat voilla ja jauhota mantelijauholla. Minä tein kakun laakeampaan piirakka vuokaan, mikä onnistuu myös kunhan huomioi sen paistoajassa.

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota toisessa kulhossa keltuaiset ja tomusokeri, lisää tomusokeria joukkoon vähän kerrallaan. Siivilöi keltuaisvaahdon joukkoon maissitärkkelys ja lakritsijauhe.

Sekoita keltuaisvaahdon joukkoon jäähtynyt suklaa-voisula. Ota sitten 1/3 valkuaisvaahdosta ja yhdistä se voimakkaasti sekoittaen keltuaisvaahtoon. Lopuksi kääntele 2/3 valkuaisvaahdosta joukkoon varovaisesesti ja kärsivällisesti.

Kun taikina on tasaista, kaada taikina vuokaan. Paista uunin keskitasolla n. 20 minuutin ajan. Kakku saa olla keskeltä löysää, koska se jähmettyy jäähtyessään.

Anna kakun jäähtyä huoneenlämmössä hetken aikaa, siirrä sitten jääkaappiin jähmettymään. Anna kakun tekeytyä vähintään kaksi tuntia.

Koristele halutessasi kermavaahdolla.