Tämä pieni mixed media taulu noudattelee samaa kaavaa kuin aikaisemmin tekemäni Puutarha unelmia ja Kevät terveisiä taulut. Tämä oli se lopputulos, johon lopulta eri kokeiluiden jälkeen päädyin.
Olen työssä käyttänyt Tekstuuri pastaa, Pan pastelleita ja akryyli meediumia. Kaikki tuotteet mustaa kimalle liimaa lukuun ottamatta Temperasta.

Aloitin työskentelyn kanvas pohjalle levittämäälä tekstuuri pastaa sabluunan läpi, kuivattuani työn siirryin käyttämään Pan Pastels -värejä. Värejä levitetään eri muotoisilla sienillä, mutta suurpiirteiseen sävyjen sekoittamiseen sopii hyvin hieman suurempi sieni.
Hauskuutta työskentelyyn tuo Pan Pastels -värien ominaisuus, niitä voi sekä poistaa, että lisätä kerroksellisuutta tuomaan.

Työn yksityiskohdat, perhoset, olen tehnyt erilliselle paperille ja leikannut irti Sizzixin teriä hyödyntäen. Lopuksi olen vielä käynyt perhosten reunat läpi Pan Pastels -värillä syvyyttä tuomaan. Perhoset on kiinnitetty työhön Akryyli mediumilla. Ennen akryyli mediumin käyttöä Pan Pastels -värit kannattaa kiinnittää fiksatiivilla. Fiksatiivi kiinnittää värin pohjaan, näin ollen se ei enää liimausvaiheessa pääse elämään.

Kiinnityksen jälkeen lisäsin tekstuuri pastaa sabluunan läpi, mutta tällä kertaa jätin sen valkoiseksi. Lisätty pasta sitoo perhosia taustaan ja antaa kontrastia koko työlle.

Halusin työhön myös hieman mustaa, sillä se antaa voimaa muille väreille. Piirsin ohuella mustalla tussilla yksityiskohtia työhön. Lisäksi tipautin työn päälle muutaman pisaraa mustaa Gimmer Glam kimalle liimaa. Perhosiin olen piirrellyt pisteitä valkoisella  kynällä.

 

Ja tässä vielä valmis työ.