Hyvää huomenta!
Ne teistä, jotka ovat lukeneet edellistä blogiani tietävät, että olen innokas skräppääjä. Skräppäys on hyvä tapa yhdista rakkauteni valokuvaamiseen ja kädentaitoihin. Ennen kaikkea se on tapa taltioida muistoja.
Minulla on jo vähän aikaa ollut askartelu MOJO kateissa. Mikään ei ole innostanut tarttumaan askartelutarvikkeisiin, joita on. Sen voin kertoa. Muutama päivä sitten ystäväni Elina tuli käymään, olimme sopineet tapaamisen iltapäiväksi, tarkoituksena suunnitella ensi kesän Matka luovuuteen tapahtumaa. Silloin se iski. Aloin katsella tarvikkeita sillä silmällä ja aloin tekemään. Mulla on aikaisemminkin ollut luovia blokkeja. Ne talttuvat useimmiten samalla kaavalla. Askartelutarvikkeita siivoamalla ja askartelemalla, tarttumalla toimeen. Yksi mikä helpottaa blokin purkamista on valmis luonnos. Se ei rajoita liikaa, mutta antaa jotakin, josta lähteä liikkeelle.
Tämä sivu on tehty jo jonkin aikaa sitten Paperilla -lehden luonnos haasteeseen. Haasteeseen voit osallistua heinäkuunloppuun asti.

 

 

Tämä sivu on ns. hybridiskräppäystä. Eli olen tehnyt pohjan sivulle tietokoneella, tulostanut sen ja lisännyt lopuksi sivuun valokuvat ja muita elementtejä kolmiuloitteisuuden lisäämiseksi. En ole kovin taitava digiskräppääjä, jos se kiinnostaa, niin kannattaa käydä katsomassa Paperilla -lehden Elinan töitä. Hän on superlahjakas!
Skräppäyksestä voit lukea lisää nettisivuiltani www.emmo.fi
Harrastatko sinä askartelua? Jos, niin millaista?
Oikein mukavaa päivää sinulle!