Tämä kesä on ollut aikamoinen. On ollut ihanaa puuhailla kaikenlaista puutarhassa ja nyt pikkuhiljaa myös nauttia sen tuottamasta sadosta.

Heinäkuun alussa osallistuimme Avoimet puutarhat päivään ja sen suosio yllätti meidät ihan täysin. Vieraita kävi pitkälle toista sataa ja väkeä piisasi aivan tapahtuman loppuun asti. Oli tosi kivaa jutella ihmisten kanssa ja kertoa omasta puutarhastaan, kanojen pitämisestä, kasvihuoneista, kasvulaatikoista, mehiläisitä ja tietenkin kukista! Viiden tunnin jälkeen ääni oli käheänä ja poskilihakset krampissa hymyilemisestä, mutta kyllä kannatti. Ensi vuonna osaamme varautua paremmin esimerkiksi parkkipaikkojen kanssa.

Omavaraisuusaste on noussut kohisten. Suoraan kasvimaalta saa jo kesäkurpitsaa, kurkkua, juurikkaita, perunaa, basilikaa, persiljaa, korianteria, sipulia, lehtikaalia, krassia ja tietenkin raparperia. Moni muu näyttää hyvältä, tomaateissa on hyvin raakileita, varsiparsakaalin kukinnot ovat jo näkyvissä, porkkana kasvaa terhakkaasti, mansikasta ei ole tullut valtavaa satoa, mutta maistelemaan olemme päässeet. Kaiken kaikkiaan sato näyttää ilahduttavalta.

Otsikossa viittaan kypsymisellä siihen, että täytän pian 40 vuotta. Minulla on asian suhteen sikäli ristiriitaiset fiilikset, etten koe itseäni sinällään vielä vanhaksi tai muutoin kriiseile siitä, että siirryn uudelle vuosikymmenelle. Olen kuitenkin kuluvan vuoden aikana sairastanut tai oikeammin saanut hoitoa sairauksiini enemmän kuin koskaan ennen. Olo tuntuu semisti nahistuneelta. On tietenkin hyvä että saa hoitoa, mutta mikään ei tunnu enempää vanhenemiselta kuin sairastaminen.

Muutoin en haikaile nuoruusvuosiani. Minusta jokaiseen ikään on kuulunut niin paljon hyvää ja niin monia haasteita, että mielummin kuin pörräisin paikoillani haluan katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan!