Tuntuu kuin en olisi ikuisuuksiin kirjoittanut blogia, niin kuin en olekaan. Kokonaiseen viikkoon. Aikeita kyllä on ollut. Ja aiheitakin. Mutta viheliäinen flunssa on kaatanut minut sängynpohjalle. Ainut asia mihin sumuiset aivoni ovat kyenneet, on Pinterestin puutarhakuvien pinnailu, Ylen puutarhaohjelmien katsominen ja keväästä haaveilu.

Haluaisin puutarhaani polkuja, joita reunustaisivat villeinä ja vapaina rehottavat kukkapenkit ja erilaiset heinät. Haluaisin korkealle kasvavia perennoja! Kukkivia pensaita ja ihania, vuoden ympäri vihreytensä säilyttäviä havuja. Haluaisin sammalta ja saniaisia ja poimulehteä! Haluaisin puutarhaani väriä keväästä pitkälle syksyyn. Ja portin. Aivan ehdottomasti puutarhani tarvitsee portin. Haluan asioita jotka kaareutuvat ja siivilöivät valoa. Haluan tuoksuvia kukkia ja perhosia. Ja mansikoita omasta maasta. Ja viihtyisän aamupala pöydän omenapuiden alle. Ja vanhoista ikkunoista tehdyn kasvihuoneen.

Aion lähteä purkamaan näitä toiveita ja suunnitelmia kylvämällä kesäkukkia. Heti kun yskimiseltäni kykenen. Miten teidän kevätkylvöt ja puutarha unelmat voi? En nimittäin usko, että olen haaveitteni kanssa yksin.

Kuvat: My desired home, Keltainen talo rannalla, Kukkala, Styleroom, the Gardian, Style estate, Clive Nichols