Tiedättekö sen tunteen kun kaikki menee päin hanuria, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin go with flow? Mä tiedän. Mulla oli loisto idea leipoa isänpäiväksi pavlova, jonka jujuna olisi tumma kahvi. Mieheni ei erityisemmin pidä mistään liian övereistä kakuista, mutta pavlova on makeudestaan huolimatta melko raikas. Jos laittaa paljon marjoja.

Idea marjoilla, viikunoilla, pähkinöillä ja kukilla koristellusta mokka pavlovasta oli nerokas, vaikka itse sanonkin. Rapsakkaa mokkamarenkia, täyteläistä kermavaahtoa, raikkaita marjoja. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Lähdin tekemään kuuden valkuaisen marenkia, johon lisäsin kookossokeria ja tummaa pikakahvijauhetta. Ilmeisesti liian nopeasti, sillä valkuaisvaahdon kuohkeus oli tiessään. Vatkasin uudet valkuaiset ja nokkelana muijana päätin lisätä sen veteläksi menneen seoksen sen uuden vaahdon sekaan. Se olisi ehkä ollut jopa melko hyväkin idea, ellen olisi jossain mielenhäiriössä läntännyt sitä koko valtavaa marenkimassaa yhtenä könttinä uuniin. Meinaan kahdentoista munan marenki ottaa varmaan viikon kuivuakseen. Eikä mulla oikeen ollut ihan niin kauaa. Oli kuitenkin jo se Isänpäivän aamu.

No, paistelin tätä miedolla lämmöllä, eli noin 100 asteessa, sellaiset 4-5 tuntia. Lopputulos sellainen nahkea, vähän outo kakkupohja. Valtavan kokoinen outo kakkupohja. Näppäränä tyttönä mulla ei tietenkään ollut plan B:tä, eikä yhtään kananmunaa.

Maku ei kuitenkaan ollut ihan karsea. Mukavan mokkainen. Ajattelin, että kerrankos sitä. Leikkasin lätyn kahtia, täytin kermavaahdolla ja marjoilla ja koristelin.

Ihan heti en lähde jakamaan vinkkejä täydelliseen marenkiin.

Mites teidän isänpäivät?