Siikaa ja sieniä. Yksinkertaista, mutta hyvää. Sellaista perusruokaa, jota me ollaan koko kesä enempi vähempi syöty.

Joskus keväällä meillä perheessä suuri arvokeskustelu. Tai onhan niistä arvoista puhuttu aina, mutta taannoisen Intian matkan jälkeen meillä puhuttiin paljon arvoista, etiikasta ja oikeudenmukaisuudesta. Ja siihen kaikkeen liittyen meidän perheen lihan syönti on ratkaisevasti vähentynyt. Ei kuitenkaan kokonaan loppunut ja oikeastaan olen aika tarkka siitä, että meillä syödään välillä lihaakin. Ihan kokonaan kasvissyöntiin ryhtyminen olisi päätös, jota osa lapsista vastustaisi vahvasti. Nyt kun liha pysyy mukana kuvioissa, mutta pääpaino on kasvisruuassa, ei mitään virallista päätöstä ole tehty, eikä näin ollen ole syntynyt kapinointiakaan. Ovela taktiikka, eikö? Saa käyttää.

Kalaa meillä syödään jonkun verran. Voisi syödä enemmänkin, koska se on hyvää. Mutta tilaan ruuat pääsääntöisesti kotiin, eikä tarjolla aina ole paljoa muuta kuin lohta. Lohi taas ei ole se ekologisin vaihtoehto olenkaan. Valittelin itseasiassa asiaa instan puolella ja sain vinkin lähellämme sijaitsevasta kalakaupasta, jonne meinaan ensitilassa suunnistaa ostoksille.

Mutta siis, lähikaupassa oli tarjolla kokonaista siikaa, lähimetsässä oli tarjolla tuoreita kantarelleja ja kotipuutarhasta löytyi tinjamia. Siihen lisäksi vielä voita, sipulia, sitruunaa ja suolaa ja pippuria. Muuta ei tarvittu ja herkullinen ateria, siikaa ja sieniä, oli käsillä.

Siikaa ja sieniä | kantarelli | kokonaisena paistettu siika | syksy

Siikaa ja sieniä

Tarvikkeet:
2 siikaa
3/4tl suolaa
ripaus
mustapippuria
1 sitruuna
1 ruukku timjamia
oliiviöljyä
1l kantarelleja
1 sipuli
voita

Valmistus
30 – 60 min

Tee näin:

Perkaa sienet ja revi isoimmat sienet pienemmäksi. Hienonna sipuli pieneksi. Lisää sienet kuivalle pannulle ja paista kunnes neste on haihtunut. Lisää kunnon nokare voita ja sipuli. Kuullota kunnes sipuli on pehmennyt.
Huuhtele kala ja kuivaa pinta kuivaksi talouspaperilla. Ripottele kalan sisään ja pinnalle suolaa ja pippuria. Pese, halkaise ja viipaloi sitruuna. Täytä kalat sienillä ja sipulilla.
Leikkaa kalojen pintaan terävällä veitsellä pieniä viiltoja. Työnnä viiltoihin timjaminoksia ja sitruunaviipaleita. Nosta kalat öljyttyyn uunivuokaan.
Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia kalojen koosta riippuen. Kala on kypsä, kun ruodot ja selkäevät irtoavat lihasta.
Siikaa ja sieniä | kantarelli | kokonaisena paistettu siika | syksy Siikaa ja sieniä | kantarelli | kokonaisena paistettu siika | syksy

Muita sienireseptejä löydät täältä.