Linssi kofta on yksi parhaista kasvisruuista mitä olen hetkeen tehnyt. Koftat ovat intilaisiapullia, jotka tarjoillaan curryssa tomaattiraidan kanssa.

Linssikofta on toinen osa mun keittokirjahaastetta, eli #suurikeittokirjahaaste edistyy hitaasti mutta varmasti. Tällä kertaa otin käsittelyyn Tara O’Brady Seven Spoons kirjan. Tilasin kirjan jo varmaan pari vuotta sitten jostain ulkomaisesta kirjakaupasta, ihan vaan kannen perusteella. Oliskohan siellä nettisivuilla ollut joku muukin kuva, jonka perusteella sitten päädyin kyseisen kirjan omakseni hankkimaan. Kun sitten sain kirjan käsiini olin pettynyt. Olin ehkä odottanut jotain massiivista kuvallista ilotulitusta, mutta kirja onkin melko yksinkertainen, reseptit ovat kuvia suuremmassa osassa. Kaikista resepteistä ei ole kuvaa. Mutta ne kuvat, mitä kirjasta löytyy ovat upeita. Kuvat edustavat sellaista linjaa mitä itse haluaisin oppia lisää, harmoonisia, yksikertaisia, ei liian stailattuja. No joo, kirja kuitenkin hautautui kirjahyllyn uumeniin. Ehkä tekstin määrä halvaannutti lukijan.

Muistin tämän kirjan olemassa olon vasta kun keittokirjahaasteen myötä tarkastelin kirjahyllyä sillä silmällä. Kirja näyttäytyi nyt uudessa valossa. Yksinkertaista taittoa vasten kuvat todella pääsivät oikeuksiinsa ja reseptit vaikuttivat herkullisilta. Huomaan kuitenkin, että minun on helpompi tarttua resepteihi, joissa on kuva mukana. Tämän linssi koftan jälkeen aion kuitenkin kokeilla muitakin reseptejä, oli nimittäin vaivansa väärti resepti!

Linssi kofta | kasvisruoka | curry | intialainen

Linssi kofta

300g vihreitä linssejä
710 ml vettä
2 rkl maitoa
2 rkl kreikkalaista jogurttia
2 palaa paahtoleipää
60g Cashew -pähkinöitä
1 valkosipulin kynsi
kourallinen tuoretta korianteria
suolaa ja pippuria myllystä
öljyä

Curry kastike

2 tl kuminan siemeniä
1 tl korianterin siemeniä
2 sipulia, viipaloituna
710 ml vettä
8 valkosipulin kynttä
2,5 cm tuoretta inkivääriä kuorittuna ja pilkottuna
kourallinen tuoretta korianteria
suolaa
2 rkl öljyä
1 kanelitanko
1 tl garam masalaa
1/2 tl kurkumaa
4 vihreää kardemumman siemenkotaa murskattuna
1 tl säilöttyjä kirsikkatomaatteja
1/2 tl Kashmiri chiliä tai cayanne pippuria, jos haluat lisää tulisuutta

Tarjoiluun

Tuoretta korianteria
Lime viipaleita
Tomaatti raitaa

Aloita tekemällä linssi koftat. Keitä linssejä miedolla lämmöllä ohjeen mukaisesti kunnes ne ovat al dente. Linssien kypsyessä sekoita maito ja jogurtti keskenään kulhossa. Revi leipä pieniksi paloiksi ja lisää maito-jogurtti seokseen. Laita sivuun vetäytymään.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa uunipelti voipaperilla.

Hienonna cashewpähkinät, valkosipuli ja korianteri pieneksi sauvasekoittimella tai blenderillä. Kun linssit ovat kypsiä, valuta ne ja lisää blenderiin leivän kanssa. Surauta muutaman kerran, sekoita ja surauta taas muutaman kerran kunnes tuloksena on karkeaa massaa. Tarkista maku. Laita seos noin 2h jääkaappiin tekeytymään peitettynä.

Pyörittele koftat. Käytä yhteen pullaan n. 2 rkl linssiseosta. Laita valmiit pullat uunipellille. Voitele valmiit pallot kevyesti ruokaöljyllä. Paista koftia uunissa noin 20 minuuttia, kunnes pulliin syntyy ruskea, rapea kuori.

Valmista kastike koftien paistuessa. Paahda kuminan ja korianterin siemeniä isossa kasarissa miedolla lämmöllä noin minuutin verran. Siirrä siemenet mortelliin ja hienonna ne jauhoksi. Paahda kuivalla pannulla hienonnettua sipulia usein sekoittaen. Jatka paahtamista kunnes sipulin reunat ruskettuvat ja alkavat käpristyä, noin 5-8 minuuttia. Lisää 120 ml vettä. Kaada sipulit ja vesi blenderiin yhdessä valkosipulin, korianterin, inkiväärin ja muutaman reilun hyppysellisen suolaa kanssa ja soseuta.

Lisää kasariin öljyä ja paista sipulitahnaa miedolla lämmöllä kunnes se saa ruskean värin, n. 6 minuuttia, välillä sekoittaen. Lisää mausteet, kanelitanko, garam masala, kurkuma, kardemummansiemenet ja chilijauhe ja keitä noin minuutin verran. Lisää tomaatit ja sekoita. Lisää 500 ml vettä. Kiehauta kastike ja laske lämpötilaa niin, että kastike kiehuu miedolla lämmöllä. Anna kiehua hiljalleen välillä sekoittaen noin 30 minuuttia. Lisää joukkoon kypsennetyt koftat, sekoita pannua kevyesti, niin, että koftat uppoavat kastikkeeseen. Ota levy pois päältä ja lisää kastikkeen päälle kansi. Anna levätä noin viisi minuuttia. Tarjoile Linssi kofta basmatiriisin, naan leivän tai raidan kanssa.

Linssi kofta | kasvisruoka | curry | intialainen

Miten teidän #suurikeittokirjahaaste edistyy?