Grillatut nektariinit on helppo grillauksen lomassa syntyvä jälkkäri. Koska grillaus entisestään korostaa niiden luontaista makeutta, ei lisättyä sokeria välttämättä tarvitse ollenkaan. Tarjoilin nektariinit vanilialla ja hunajalla maustetun ranskankerman ja paahdettujen manteleiden kanssa.

Grillatut nektariinit | jälkiruoka | grillaus | sokeriton | karppaus | vhh

#suurikeittokirjahaaste

Olen viime aikoina miettinyt vaihtoehtoisia herkkuja sokerin rasvan ja valkoisten jauhojen muodostaman pyhän kolminaisuuden tilalle ja törmäsin keittokirjojani selaillessa tähän reseptiin. Samalla mieleeni muistui idea, jonka sain jo keväällä. Niinpä juhlallisesti nyt lanseeraan ajatukseni myös teille hyvät lukijat. Olen päättänyt aloittaa hankkeen nimeltä #suurikeittokirjahaaste, jossa tavoitteena on kokata vähintään yksi resepti jokaisesta omistamastani keittokirjasta.

Olen aina rakastanut kirjoja, joten voin kertoa, että projektissa riittää puuhaa loppu vuodeksi ja varmaan hyvää matkaa ensi vuodellekin. En ole edes laskenut kuinka monta keittokirjaa omistan, sillä niitä on leviteltynä ympärikämppää. Uusimmat ja inspiroivimmat sijaitsevat keittiössä, mutta myös olohuoneessa ja makuuhuoneessa on keittokirjoja. Osasta olen kokannut useita reseptejä, osa on kokonaan korkkaamatta. Mutta sen aika on nyt ohi.

En lupaa noudattaa ohjeita täydellisesti, enkä muutenkaan stressata asian suhteen vaan enemminkin innostua ja inspiroitua. Hyödyntää sitä valtavaa materiaalimäärää, jota olen kotiini haalinut. Jatkossakin varmasti hyvät, kirjailian itsensä luomat reseptit löydät keittokirjasta. Blogista löytyy Ku ite tekee versiot, joissa on saatettu oikoa vääriä mutkia.

Lupaan, kautta kiven ja kannon, että kokkaan yhden taikka useamman reseptin kaikista omistamistani keittokirjoista. Tai mörökölli minut vieköön.

Kuka lähtee messiin? Jos ja kun innostutte, niin linkatkaa toki mulle. Blogissa, facebookissa tai Instassa. #suurikeittokirjahaaste

Grillatut nektariinit | jälkiruoka | grillaus | sokeriton | karppaus | vhh

Grillatut nektariinit

Mukaelma What Katie ate kirjan ohjeesta. Ohje n. 6 hengelle

10 kypsää nektariinia
1,5 dl manteleita
200g Creme fraichea
1 vanilijatanko
hunajaa

Pilko manteleita pienemmäksi ja paahda niitä kuivalla pannulla kunnes saavat väriä. Lisää manteleiden joukkoon noin ruokalusikallinen hunajaa, sekoita ja kaada leivinpaperille jäähtymään. Pilko jäähtynyt mantelipraliini veitsellä sopiviksi suupaloiksi.

Halkaise vanilijatanko, raaputa siemenet irti ja sekoita ne Creme fraichen joukkoon. Lisää tarvittaessa hunajaa makeutukseksi.

Grillaa nektariineja ensin selkäpuolelta, kunnes ne saavat hieman väritä (5-10 min). Käännä ja grillaa vielä etupuolelta. Tarjoile grillatut nektariinit creme fraichen ja manteleiden kanssa.

 

Kokeile myös kolmen aineen kirsikkajäätelöä, ei lisättyä sokeria!