Me ollaan muutettu tähän nykyiseen kotiimme noin 11-vuotta sitten. Silloin alakertaa vielä rakennettiin, minä olin viimeisilläni raskaana ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Muistan jo silloin haaveilleeni, että kunpa joskus saataisiin lasit alakerran terassille ja yläkerran parvekkeelle.

Ja kuulkaa, nyt vihdoin odotus palkittiin. Meillä on upouudet lasit terassilla ja parvekkeella. Tuntuu kuin olisimme kerta heitolla saaneet yhden huoneen lisää kumpaankin kerrokseen. Terassin käyttöaste on ollut heti hurjassa kasvussa. Aikaisemmin terassille tuuli melkoisesti, eikä siellä viitsinyt syödä, ellei ilma ollut täydellisesti kohdillaan. Nykyisin sään epävakaus tai kovakaan tuuli ei haittaa, sillä lasien sisäpuolella on mukavan lämpöistä. Olemme miettineet jonkinlaisen lämmittimen hankkimista, jolloin käyttöaika laajenisi vielä pidemmälle syksyyn.

Meille lasit teki Lumon. Hintaa ylä- ja alakerran lasitukselle tuli yhteensä noin 7000 euroa, mikä onkin syy siihen, miksi lasituksesta on haaveiltu ensin se kymmenen vuotta. Elän kuitenkin vakaasti siinä uskossa, että lasitus on “ikuinen” eli vaikka hinta on suolainen, on käyttö ikäkin sen mukainen. Lasien asentaminen sujui muitta mutkitta, nopeasti ja ilman mitään mutkia matkassa.

Yksi ehdoton plussa laseissa lämpötilan lisäksi on myös se, että kalusteet pysyvät hyvässä kunnossa kun ne eivät altistu jatkuville säätilan muutoksille. Itse olen ainakin maailman laiskin pehmusteiden sisään ja ulos raijaaja, eikä meillä oikeastaan ole edes mitään tilaa, missä pehmusteita voisi säilöä.

Olen myös suunnitellut kuinka pääsen hyödyntämään lasitettua tilaa taimikasvatuksessa ensi keväänä. Ja yhdet juhlathan tässä meidän pienellä terassilla on jo vietetty. Hyvin mahtui 15 henkeä juhlimaan kun ruoka oli katettu seisovaksi pöydäksi ruokailutilaan. Eli juhannus säällä ei jatkossa enää ole merkitystä! Tulkoon vaan rakeita ja lunta!

Nälkä tietysti kasvaa syödessä ja nyt himottaisi tapiseerata tuo  ensimmäisissä kuvissa näkyvä terassille johtava seinä.

Onko vinkkejä tapetin valintaan?