10 vuotta bloggaamista

Kirjoitin ensimmäisen blogipostaukseni melko tasan kymmenen vuotta sitten. Olin juuri myynyt pienen ekologisia lastentarvikkeita myyvän yritykseni ja halusin jollakin tavalla jatkaa innostustani lastentarvikkeisiin. Blogit olivat vielä melko uusia ja tuntemattomia, mutta koska olin kirjoittanut päiväkirjaa ekaluokalta lähtien, tuntui bloggaaminen hyvältä idealta. Kirjoitin muistaakseni kaksi postausta lastentarvikkeista ennen kuin kyllästyin. Samaan aikaan löysin askartelublogit ja sille tielle jäin.

10-vuotta sitten blogiskene oli tyystin erilainen. Ensinäkin blogeja oli paljon vähemmän, taso oli kaiken kaikkiaan suhteellisen kehno kotikutoinen ja harrastelijamainen. Pääroolissa olivat tekstit, kuvat olivat pieniä, pimeitä ja sangen realistisia. Blogit ihan oikeasti olivat päiväkirjamaisia, jotenkin hellyyttävän arkisiakin. Kaupallista potentiaalia ei vielä nähty.

Yhteisöllisyys sen sijaan oli keskiössä. Bloggaajat kommentoivat toistensa blogeja ahkerasti, osallistuivat erilaisiin haasteisiin ja tapaamisiin. Varsinainen villitys oli jakaa erilaisia tunnustuksia ja haasteita kanssa bloggajille. Voi niitä aikoja.

Kun aloitin bloggaamisen, en koskaan voinut kuvitellakkaan, mitä se elämääni parhaimmillaan toisi, enkä toisaalta sitäkään kuinka paljon aikaa, vaivaa ja rahaa tulisin blogiini sijoittamaan. Että bloggaamisesta kasvaisi tärkeä osa elämää, asia mitä ilman nyt kymmenen vuotta myöhemmin on vaikea kuvitella elävänsä.

Kymmeneen vuoteen on mahtunut ylä- ja alamäkiä. On ollut mahtavia onnistumisia ja epätoivon hetkiä. Väsymystä, kyllästymistä, toteutuneita unelmia, päämääriä, uuden oppimista ja ikimuistoisia hetkiä. Ystäviä.

Askartelubloggaajana matkustin ympäri Eurooppaa ja muutaman kerran Amerikassa asti askartelemassa. Ne olivat huippureissuja. Muistan myös erityisen hyvin kun ensimmäinen juttuni julkaistiin kotimaisessa Ihana-lehdessä ja sen kun lähdin tekemään kotimaista Paperilla –lehteä, joka päätyi myyntiin maan laajuisesti. Sain mahdollisuuden tehdä kirjan. Kävin Ranskassa tutustumassa mixed media tarvikkeita valmistavan yrityksen toimintaan. Tienasin blogilla ensimmäiset pennoset.

Toisaalta muistan hyvin myös sen vahvan tunteen, ettei minulla ollut enää mitään annettavaa askartelublogiskenelle. Tunsin olevani puun ja kuoren välissä. Olin pitänyt askartelublogia jo vuosia, luonut ympärilleni verkostoja ja minulla oli vahva osaaminen siinä mitä tein. Bloggaaminen oli kuitenkin muuttunut jossakin välissä merkityksettömäksi suorittamiseksi. Pusersin töitä säännöllisin väliajoin, mutta niiden tekemisestä oli kadonnut ilo. Kärsin motivaatio ongelmista, mutta en kuitenkaan halunnut lopettaa bloggaamista.

Päädyin aloittamaan uuden blogin puhtaalta pöydältä. Ku ite tekee -blogi syntyi halusta uudistua, ravistella vanhoja tottumuksia ja astua epämukavuusalueelle. Uuden blogin aloittaminen oli samaan aikaan helpottavaa ja jännittävää. Löytäisivätkö vanhat lukijat uuteen blogiin, millainen askartelukentän ulkopuolinen blogimaailma olisi, löytäisinkö oman paikkani blogikentällä?

Olen pitänyt Ku ite tekee –blogia nyt kolmisen vuotta. Tänä aikana olen kehittynyt ammatillisesti aivan huimasti. Tiedän valtavasti bloggaamisesta ja sosiaalisesta mediasta. Itsekin välillä ihmettelen sitä tosi seikkaa, että minulla on valtavasti kokemusta. Ja osaamista. Silti hämmästyn edelleen, jos joku kertoo lukevansa blogiani. Itse asiassa häpesin pitkään koko bloggaamista. Ensin siksi, että kunhan nyt vähän askartelin ja sitten ruokabloggaajaksi siirryttyäni siksi, että enhän mää nyt oikeastaan mikään kokki ole. Jotenkin sitä aina ajattelee, että kun ne muut nyt vaan on niin paljon parempia ja isompia ja muutenkin omaperäisempiä ja itse on tällainen perässä hiihtelijä. Kirjoitin tavallisuudesta enemmän Se tavallinen ruokablogi postauksessa.

Taisin sukulaisille mainita, että mulla on tälläinen ruokablogi siinä kuussa kun blogissani ylittyi ensimmäisen kerran 10 000 kävijän kuukausittainen kävijämäärä. Ja silloinkin vähän puolivahingossa, kun kysyivät jotain ohjetta, minkä tiesin löytyvän täältä blogista. Mutta en silleen muuten oo huudellut. Kavereille kerron joskus innoissani blogiin liittyviä juttuja, mutta siitäkin tulee helposti sellainen tunne, että ajatteleekohan ne, että nyt on Enqvistillä noussut kusipäähän kun se sai ilmaisen dinnerin.

Silti kaiken epäilyksen keskellä koen, että loppu peleissä tärkeää on se, että nautin bloggaamisesta taas täysin rinnoin. Ruokabloggaajana olen aloittanut kaiken alusta. Kaikki on uutta ja jännittävää, oppimista riittää niin ruuanlaiton kuin valokuvaamisenkin saralla. Yhteistyöt ovat tarjonneet haasteita ja mahdollisuuden kehittyä, sillä parhaimmillaan ne pakottavat astumaan oman mukavuus alueen ulkopuolelle. Ja mikä parasta, teitä lukijoita on tullut pitkin matkaa koko ajan lisää.

Kiitos siis just sulle, että luet mun blogia! Kiitos kommenteista ja jaoista. Kiitos luottamuksesta mua ja mun juttuja kohtaan. Kiitos neuvoista ja tuesta. Kiitos, että olette mukana.

Kilistetään yhdet moctailit menneille ja tuleville, mutta ennen kaikkea sille, mitä just nyt on!