Sitruunaskonssit ovat täydellinen lisä brunssipöytään. Ne leipoo nopeasti aamulla, eivätkä vaadi kummoisia jauhopeukalontaitoja onnistuakseen.

Mä olen hulluna skonsseihin. Ja muutenkin pikkuisen parempi aamupala saa mut erittäin hyvälle tuulelle. Koska kuka voisi murjottaa jos pöytä on heti aamusta laitettu koreaksi? Kotioloissa herkullisen aamupalan taikoo oikeastaan aika vähällä. Itse leivotut, tuoreet skonssit, valmiiksi pilkotut tuoreet hedelmät ja joko kaupasta ostettu tai itse tehty granola, pikkuisen jogurttia, hyvää kahvia, kenties lasillinen tuoremehua. Se on kuulkaa siinä. Täydellinen äitienpäivän aamiainen.

Ihan vaan vinkkinä laitoin sen tänne blogiin nyt lauantaina. KUN HUOMENNA ON SE ÄITIENPÄIVÄ. Niin kylläpä sitruunaskonssit maistuisivatkin eri herkulliselta. Ihan vaan vinkkinä nuorisolaisille.

Skonssien makumaailmaa on helppo muuttaa, olen tehnyt perusskonssien lisäksi myös rosmariinikarpalo skonsseja. Näihin sitruunaskonsseihin laitoin karhunvattuja, mutta yhtä hyvin voit käyttää myös vattuja. Myös mustikkaskonssit ovat mainioita.

Sitruunaskonssit | skonssit | aamupala | aamiainen | brunssi

Sitruunaskonssit

5dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
115g suolatonta voita, kuutioituna
1,5 dl jogurttia (tai piimää)
1 sitruuna
1 dl karhunvattuja

Skonssien voiteluun:
1 iso muna, kevyesti vatkattuna
1 rkl maitoa

Sekoita jauhot, sokeri, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään kulhossa. Raasta sitruunan kuori ja lisää se taikinaan. Leikkaa voi pieniksi paloiksi ja sekoita joukkoon. Sekoita vielä karhunvatut taikinan joukkoon. Taikina saa jäädä kohtuullisen rosoiseksi. Lisää jogurtti ja sekoita vielä sen verran, että ainekset yhdistyvät juuri ja juuri toisiinsa. Vältä liiallista sekoittelua. Siirrä taikina jauhotetulle alustalle, vaivaa taikinaa muutaman kerran varovasti ja muotoile siitä halkaisijaltaan noin 18 cm:n pituinen kiekko. Leikkaa kiekko kahdeksaan osaan. Ennen uuniin laittamista skonssien päälle suditaan vielä munasta ja maidosta laadittua seosta. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes skonsseissa on kaunis väri.