Helsinki Design school Valokuvaajan tutkinto käynnistyi menneellä viikolla ja allekirjoittanut on yksi oppinnot aloittaneista. Kun hain kouluun, en juuri löytänyt netistä kokemuksia koulun opiskelijoilta, joten ajattelin, että blogi olisi hyvä paikka avata vähän omien opintojen edistymistä.

Jos on pakko, määrittelen itseni valokuvauksen vakavaksi harrastajaksi. En siis ole enää ihan amatööri, mutta toisaalta tunnistan oman osaamiseni rajallisuuden. Toisinaan kuvani ovat jo (omasta mielestäni) melko hyviä, olen sinut kamerani kanssa ja tunnen valotuksen periaatteet. Hain kouluun oppiakseni lisää, tullakseni paremmaksi kuvaajaksi, mutta ennen kaikkea löytääkseni oman ilmaisuni.

Helsinki Design school viehätti minua monestakin syystä. Ensinnäkin tutkinto on mahdollista suorittaa työn ohella, toisekseen pidin ajatuksesta, että eri alojen kuvaajat opettavat omaa genreään. Koulutuksen aikana opitaan niin ruokakuvauksesta kuin muotikuvauksestakin. Ja päästään kokeilemaan pimiö työskentelyä! Olen viimeksi työskennellyt pimiössä parikymmentä vuotta sitten, joten voi olla, että taidot ovat hivenen ruosteessa.

Vuosi on lyhyt aika, etenkin kun lähipäiviä on vain kaksi kuukaudessa, mutta uskon koulutuksen antavan hienoja mahdollisuuksia kokeilla ja oppia erilaisilta kuvaajilta. Jokainen kun tekee asiat omalla tavallaan.

Harjoitustehtävän parissa

 

Helsinki Design school – 1. pv

Ensimmäinen päivä uudessa koulussa on aina jännittävä. Oli sitten kyse peruskoulusta tai Helsinki Design schoolista. Koulu sijaitsee Helsingin keskustassa Fabianin kadulla ja löytyy onneksi helposti. Heti ulko-ovista sisään astuttaessa vastassa on ystävällinen ja avulias mieshenkilö, joka opastaa uusia oppilaita ottamaan kahvikoneesta haluamansa juoman ennen oikeaan luokkaan astumista. Tila on avara, luokkahuoneet ovat lasiseinien takana, niin, että voit nähdä mitä muissa luokissa tapahtuu. Aulan pöydillä on suklaata. Kahvi on hyvää.

Luokassa ei ole opettajaa. Kello tikittää, koulun pitäisi alkaa, mutta ketään ei näy. Opiskelijat selailevat pöydällä olevia kansioita, joissa kerrotaan koulun käytännöistä. Kännykän räpeltäminen on kielletty, opintotoimisto auttaa, myöhästyminen on epäkohteliasta. Kun pääsemme aloittamaan, lukee koulutusjohtaja meille tuleville oppilaille perehdytyskansion sisällön ääneen. Tärkeitä asioita painottaen. Jos olet pois, mitään materiaaleja tai kotitehtäviä ei voida lähettää sähköisesti tai postilla. Joudut hakemaan ne koululta, vaikka yli puolet oppilaista tulee pääkaupunkiseuden ulkopuolelta. Tätä perustellaan tekijänoikeuksilla. En ymmärrä, mutta en kehtaa enää kysyäkään. Olen kuvitellut, että sähköinen viestintä on vahvasti nykypäivää. Olen jopa hieman huvittunut kun koulutusjohtaja sanelee meille vuoden ohjelman. Olo on kuin ihan oikealla ekaluokkalaisella.

Kun sanelu päättyy, esittelemme itsemme. On mielenkiintoista kuulla mistä kukin tulee ja millaisella taustalla. Joku on jo kuvannut työkseen, joku toinen taas on vasta hankkinut ensimmäisen järjestelmäkameransa. Enemmistö on naisia, mutta joukossa on myös jokunen mies. Minusta on mukavaa, että ryhmä on moninainen, mutta mietin jo, miten ihmeessä opettajat selviytyvät tehtävästään kun osaamisen tasossa on niin suuri ero.

Lounaan jälkeen alkaa ensimmäinen oikea luento. Alun myöhästyminen ja muut alku menot ovat vieneet ison siivun alkuperäisestä luennon pituudesta. Harmi, sillä luento on hyvä. Valokuvaaja Marko Rantanen puhuu meille inspiraatiosta, unelmista, valokuvista, elämästä ja luovuudesta. Olen myyty. Tässä tulee rahoille vastinetta ja enemmänkin. Saan niin monta hyvää ideaa, että haluaisin päästä toteuttamaan ne kaikki. Heti. Nyt! Olen juovuksissa silkasta innosta. Janoan lisää oppia. Marko puhuu valokuvauksesta innostuneesti, mutta vailla kiihkoa. Realistisesti, samalla painottaen unelmien tärkeyttä. Hän pistää meidät hommiin, pakottaa herättelemään omaa luovuutta. Antaa heti muutaman työkalun kotiin viemisiksi. Olen niin oikeassa paikassa. Tätä varten hain mukaan.

 

Helsinki Design school – 2. pv

Toisena päivänä meitä opettaa Paola Suhonen ja aiheena on digikameran perusteet. Innostava opettaja, mutta valitettavasti koen etten kuulu kurssin kohderyhmään. Paola selittää kameran toimintaa ja valotuksen perusteita todella hyvin ja elävästi, mutta kun on opetellut perusteita jo viimeiset viisi vuotta, niin uutta asiaa ei oikeastaan tule. Samaan aikaan vierustoverini pähkäilee liian informaation kanssa. Nautin eniten niistä hetkistä kun Paola rönsyilee aiheen ulkopuolelle ja kertoo mielenkiintoisia tarinoita Amerikan elokuvateollisuudesta tai taidemaailman lainalaisuuksista, joita hän on urallaan haastanut. Silti seitsemän tuntia on pitkä aika perusasioiden kertaukselle. En voi sanoa, ettenkö olisi oppinut mitään uutta, aina oppii. Mutta paljon aikuisiällä opiskelleena olen tullut kriittiseksi siitä mihin aikani käytän. Saanko rahalle ja ajalleni vastinetta. Nyt lauantain anti jää vähäiseksi, mikä on harmi, sillä kamerassani on vielä asioita, joita en osaa hyödyntää tai joiden merkitystä en ymmärrä. Ja vaikka Paola Suhonen on ihan mahtava.

Ymmärrän, että koulutukseen voi osallistua ilman ennakko-osaamista ja se on minusta hienoa. Uskoisin kuitenkin, että kaikkia palvelisi oppimisen kannalta se, että ryhmä olisi jaettu tasoryhmiin. Minulle aukon, suljinajan ja iso-arvon pyhän kolminaisuuden ymmärtäminen on ollut haaste. Olen jankannut sitä kursseilla ja itse opiskellen, joten ymmärrän todella heitä, jotka tippuvat helposti kärryiltä kun puhutaan kuvaamisen tekniikasta. I feel you. En kuitenkaan usko, että olen yksin turhautumiseni kanssa. Loppua kohden nouseva melutaso kertoo, etten ole ainut oppilas, joka keskittyminen alkaa herpaantua.

Onneksi jokaiseen päivään liittyy myös kotitehtävä, josta jokainen saa henkilökohtaisen palautteen opettajalta. Jos palaute on oikeasti eteenpäin vievää ja ajatuksella annettua, voi tämäkin päivä päästä plussan puolelle.

Summa summarum. Ensimmäisen lähijakson jälkeen olen kahden vaiheilla. Toisaalta näen mikä potentiaali tässä on. Upeita mahdollisuuksia sukeltaa valokuvauksen maailmaan, innostua, inspiroitua ja oppia uutta. Toisaalta mietin jo tulevia ohjelmisto tunteja. Kauhuskenaarioni on puuduttavan pitkä lauantai koneen äärellä osaamiani asioita kerraten. Mielenkiinnolla ensi kertaa odottaen!

Onko teillä kokemuksia Helsinki Design Schoolista?