Päärynä-pekoni-homejuustopasta on nopea, mutta sangen herkullinen arkiruoka. Paistetun pekonin sekaan heitetään päärynät ja  sinihomejuusto ja koko komeus sekoitetaan kypsennetyn pastan joukkoon. Lisätään vielä mustapippuria, saksanpähkinöitä ja parmesaania ja ei muuta kuin ääntä kohti.

päärynä-pekoni-homejuustopasta

Tämä pasta syntyi sellaisessa perinteisessä maanantai tilanteessa, jossa kaapista ei oikein löydy mitään, tai ainakaan ei mitään sellaista helppoa ja nopeaa laiskan äidin viiden minuutin lounas vaihtoehtoa. Kunnes sitten löytyykin. Koska kukapa oikeasti ei tykkäisi päärynän, sinihomejuuston ja pekonin yhdistelmästä? Päärynöiden makeus ja rapsakkuus toimivat hyvin juuston ja pekonin kanssa. Päärynöitä ei vaan kannata liikaa kypsentää, etteivät ne menetä rapeuttaan. Superhelppoa siis.

Ainut mikä tässä näkyykin hyvin, on annoksen värittömyys. Olen siinä mielessä vielä melko alkutekijöissä, että unohdan helposti kauppaan kaiken sen, mikä olisi valokuvauksen kannalta oleellista, kuten tuoreet yrtit, marjat ja muut koristeet. Nyt minulla kuitenkin olisi ollut graniittiomena punaista väriä tuomaan, mutta ruoka oli jo kuvattu ja syöty siinä vaiheessa kun tartuin siihen granaattiomenaan. Mutta oppia ikä kaikki, eli suunta on eteen päin. Onhan tässäkin kuvassa sentään noita iloisen värisiä koriste kurpitsoita!

päärynä-pekoni-homejuustopasta

1 pkt pekonia
2 kpl päärynöitä
1/2 pkt aurajuustoa tai maun mukaan
parmesaania
400g pastaa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan juuri ja juuri kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.

Suikaloi pekoni ja laita se kuumenevalle paistinpannulle ruskistumaan. Kuutioi päärynät ja lisää kuutiot pannulle, kun pekoni on ruskistunut. Paista seosta pannulla hetki ja mustapippurilla. Lisää mahdollisesti kotoasi löytyviä yrttejä, esim. salviaa.

Valuta pasta lävikössä ja kaada se paistinpannulle. Kääntele makuaineet pastan joukkoon ja ripottele pinnalle homejuustoa (ja parmesaania) ja saksanpähkinöitä. Tarjoile heti.

 

Saatat tykätä myös näistä pasta ohjeista:

Lehtikaali- kurpitsapasta

Fenkolipasta