Samettinen sienikeitto maistuu sienille, palsternakalle, mokalle ja maderalle. Palsternakka antaa keitolle ihanan koostumuksen ja vähän makean maun ja kahvin paahteisuus toimii sienten umamin kanssa loistavasti. Lähes täydellinen makuyhdistelmä, ellen sanoisi.  Tarjoilin keittoa neljän bloggaajan illallisella ja lupasin laittaa reseptin jakoon.

Meillä syödään säännöllisesti erilaisia keittoja. Etenkin syksyllä keitot ovat sosekeittoja, jotka on tehty uunissa paahdetuista juureksista tai sienistä. Tai kuten tässä tapauksessa, molemmista. Niiden vaivattomuus ja maukkaus houkuttavat etenkin nyt syksyisin. Ainut asia, mistä olin suoraan sanottuna lentää ahterilleni, oli palsternakan hinta.

Meillä on ollut mahtava naapuri, joka on vuosia viljellyt palsternakkaa yli omien tarpeidensa ja lahjoittanut osan meille. Viime kesänä naapuri kuitenkin siirtyi ajasta iäisyyteen ja samalla myös palsternakkojen tulo tyrehtyi. Nöyrästi lähdin siis lähi-Prismaan palsternakka ostoksille. Ensinnäkin löysin Prismasta vain kolme yksittäispakattua yksilöä. 1,20 euron kappale hintaan. Ou mai kaad. Siinä määrin kun olen palsternakkaa käyttänyt niin en voi kuin olla naapurille kiitollinen.

Onneksi sienet sentään on kerätty omasta metsästä. Ihan ilmaiseksi. Kävi vielä niin, että en ihan kovin tarkasti mittaillut suhteita kun tein keittoa ja saatoin sujauttaa keittoon vähän enemmänkin palsternakkaa suhteessa sienten määrään. Sienet näet hain aikamoisella kiireellä vain muutama tunti ennen vieraiden saapumista. Tyypillistä ennakointia meikäläisen tapaan.

Samettinen sienikeitto oli kuitenkin vaivan ja yksittäspakattujen palsternakkojen väärti. Kokeile vaikka itse.

Samettinen sienikeitto

Samettinen sienikeitto

1 l suppilovahveroita
1 pieni sipuli
1 valkosipulikynsi
150 g kuorittua palsternakkaa
1 rkl voita
6 dl kasvislientä
1 dl kuohukermaa
1 rkl madeiraa
suolaa ja valkopippuria
2 rkl espressoa tai 1 tl murukahvia

Puhdista sienet ja kuori sipuli, valkosipuli ja palsternakka. Pilko karkeasti ja kuullota ainekset voissa pehmeiksi.

Lisää mukaan liemi ja anna hautua noin 15–20 minuuttia.

Lisää lopuksi kuohukerma, kahvi ja tilkka madeiraa. Soseuta tasaiseksi ja mausta keitto suolalla ja pippurilla.

 

Samettinen sienikeitto