Kesäjuhla ideoita kaipaa itse kukin aina silloin tällöin. Kesäjuhlissa niin tarjoilu kuin koristelukin on kevyttä ja sesongin mukaista. Suomessa kun asutaan, niin on varauduttava sekä sateeseen, että paahteeseen. Ellei sitten satu omistamaan mahtavaa katettua terassia tai jonkin näköistä juhlatelttaa. Olisi ihanaa järjestää kesäiset puutarhajuhlat varmalla aurinkotakuulla, koristella puutarha ja kattaa pöytä omenapuiden väliin, mutta ainakaan kokonaan aurinkoisen kelin varaan ei uskalla juhlasuunnitelmia tehdä.

juhlaideoita_2

Meillä terassille pääsee suoraan ruokailutilasta, joten tarjoilut on yleensä katettu sisälle ja ulkona on tilaa istuskella jos sää sallii. Olemme usein pitäneet kesäjuhlat heinäkuun lopussa kun sekä minä, että nuorin poika vietämme syntymäpäiviä muutaman päivän välein. Tänä vuonna meillä on juhlat teemalla nuoruusidolit. Tarjoilut on tarkoitus hoitaa nyyttäri periaatteella teeman mukaisesti. Saa nähdä millaista tarjottavaa Take That irroittaa.

Kesäjuhla ideoita

Kesäjuhla ideoita – koristelu

Muutama vuosi sitten tein puutarhajuhlien koristeeksi hauskan kangassuikale koristeen. Koriste oli tosi kivan näköinen ja super helppo ja edullinen tehdä. Olen vain repinyt kangassuikaleita ja solminut ne kiinni paksumpaan lankaan. Käytin koristeessa kalastajan lankaa, joka itseasiassa oli hieman liian ohutta sillä se katkesi kun irrotin koristeen seinästä. Suosittelen käyttämään alla jotakin paksumpaa nyöriä tai esimerkiksi ohutta hamppuköyttä. Vähän ylempänä näkyvä perhoskoriste on tehty maalikaupan värinäytteistä. Helppoa ja hauskaa! Jätskijuhliin tekemäni yksinkertainen silkkipaperi seinäkoriste on myös helppo ja edullinen toteuttaa. Silkkipaperin väriä vaihtamalla se sopii monentyyppisiin juhliin. Koristelun ei mielestäni tarvitse olla ylenpalttista, mutta pieni vaivannäkö kyllä palkitsee.

Kennokoristeilla saa nopeasti rakennettua näyttäviä ryhmiä, jotka muuntavat arkisenkin tilan juhlavaan kuntoon. Kennokoristeet kannattaakin ripustaa ryppääksi mielummin kun muutaman sinne tänne. Vaatimattomammatkin koristeet näyttävät yhdessä runsailta ja luovat tuneelmaa siinä missä ne yksin saattaisivat näyttää vähän orvoilta.

Haaveilen tietysti järjestäväni kesäjuhlat, jossa kennokoristeita ja suloisia paperilyhtyjä on viritelty omenapuiden väliin. Pihalle on katettu pitkät pöydät joiden äärellä kaikki vieraat mahtuvat syömään ja ilta aurinko valaisee kauniisti valoilla koristeltua pihamaata. Kattauksessa on käytetty paljon kukkia ja ihania muhkeita istuintyynyjä. Ja vanhoja astioita ja yhteensointuvia lippuviirinauhoja. Oih.

Kesäjuhla ideoita

Kesäjuhla ideoita – tarjoilu

Tarjoilussa pyrin siihen, että tarjolla on näyttävää, helppoa, kaupasta ostettua ja itse tehtyä. Itse tehdyissä tarjoiluissa suosin reseptejä, joista suurin osa valmistuu hyvissä ajoin ennen vieraiden saapumista. Juhlapäivänä on kuitenkin kaikenlaista pientä vielä hoidettavana ja olisi ihan mukavaa mennä toivottamaan vieraat tervetulleiksi freesinä ja rentoutuneena. Juhlien aikana en enää halua stressata tarjoiluista tai muusta vaan haluan nauttia vieraiden seurasta ja yhdessä olosta.

Pavlova helppo tehdä, eikä kärsi siitä, että valmistat sen jo edellisenä päivänä. Täytä marenki kuitenkin vasta juuri ennen tarjoilua ettei se kostu. Täytteeksi sopii kerma ja sesongin marjat.

Lasten suosikki on helposti valmistuva jätskibuffa, jossa jokainen saa luoda unelmiensa jäätelöannoksen. Jätskibuffan mahdollisuudet ovat monet, tarjolla voi olla mitä tahansa itse tehdystä jäätelöstä kaupan keksimuruun. Ja kaiken muun voi tehdä ajoissa valmiiksi, kunhan jäätelön vain nostaa tarjolle vasta juuri ennen h-hetkeä.

kesäkurpitsapiirakka

Koska kesäkurpisa on nyt sesongissa, näkyy se myös tarjoiluissa. Suolaisessa kesäkurpitsapiirakassa maistuu vuohenjuusto. Mausteiset kesäkurpitsamuffinssit voi leipoa myös kakuksi. Katso myös tinjamilla maustettujen mustikkamuffissien ohje.

Puskeeko pihassa vielä raparperia? Raparperi- mansikkajuustokakku on aina varma valinta kesäjuhlille. Tai jos mustikoita löytyy, niin mustikka- valkosuklaajuustokakku toimii myös.

Ideoita kesäjuhliin

Suolaiseksi tarjottavaksi kesäjuhliin sopii erinomaisesti salaattibuffa. Se on helppo valmistella etukäteen ja salaattipöydässä saa luonnollisesti tarjottua sesongin parhaita tuotteita ja erilaisia vaihtoehtoja ruokarajoitteisille ilman, että siitä on tarvis tehdä sen suurempaa numeroa. Eikä raavaiden lihansyöjienkään tarvitse pettyä, jos pöydästä löytyy paistettua chorizo -makkaraa ja savukalaa. Yksi vaihtoehto on liittää salaattibuffan kylkeen Hodaribuffa, jolloin ei tarvitse liittää salaattibuffan kylkeen kuin sopivia sämpylöitä, nakkeja ja asianmukaiset mausteet. Suosin buffet pöytiä niiden helppouden ja näyttävyyden vuoksi. Yhtä laatua ei tarvitse olla kovin suuria määriä, eikä tarvitse kamalasti stressata kuka pystyy syömään mitäkin.

Ei kannata myöskään vähätellä sesonginherkkujen tarjoamista ihan sellaisenaan. Marjat sopivat useimpien ruokavalioon, ne on helppo esivalmistella ja ennen kaikkea ne näyttävät houkuttelevilta juhlapöydässä. Halutessaan marjat voi tarjota myös vartaissa, näiden hedelmänuolten tapaan.

marjat_2

Onko teillä suunnitteilla kesäjuhlia? Vai oletteko jo pitäneet juhlat? Mikä oli ehdoton suosikki tarjoiluiden suhteen?