What’s cooking Helsinki järjestettiin Teurastamolla 9.4.2016. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa, erilaisia työpajoja, kokkaus näytöksiä, tutustumiskäynti Helsinki Distillingin tiloihin ja ennen kaikkea hyvää seuraa. Sitä ei yksin bloggaillessaan muistakkaan miten tärkeää on välillä tavata bloggaaja kollegoita, vaihtaa ajatuksia bloggaamisesta ja tietenkin tapahtuman teemasta, ruuasta.

What’s cooking Helsinki tarjosi ohjelmaa niin bloggaajille kuin yleisöllekin. Aamusta oli bloggers only koulutustapahtuma, jonne lastenhoidollisten ongelmien en päässyt osallistumaan, mutta onneksi työpajoja oli myös iltapäivällä. Osallistuin SAGA leivinpaperi työpajaan ja Jacob’s greek viininmaistajaisiin. Leivinpaperi työpaja oli hauska ja yllättävä. Sain tosi hyviä vinkkejä kesän grillikautta ajatellen. Työpajaa piti hulvattoman hauska Nanna Kaikki äitini reseptit -blogista. Viininmaistajaisissa etsittiin täydellistä matchiä tuliselle ruualle, ja sehän taisi löytyä!

Kokkaus näytöksissä  ruokabloggaajat loihtivat puolessa tunnissa herkullisia aterioita. Yleisö sai maistaa valmista annosta ja ottaa kotiin viemisiksi reseptin. Ihan älyttömän hyvä idea. Meillä on jo testattu koralaisia lihapullia, Israelilaista aamiasvuokaa, shakshukaa ja Vietnamilaista Pho -keittoa.

Illan päätti #heleatsmenu, jonka suunnitteluun yleisö sai osallistua. Illallisen pohjana toimivat Helsinkiläiset tekijät. Keittiöstä ja menun suunnittelusta vastasi Teemu Laurell.

Vaikka ruoka oli hyvää, tapahtuma oli hyvin järjestetty ja kaikki toimi moitteettomasti, nousi kohdallani tärkeimmäksi ihmiset. Niin kuin aina, hyvä ruoka pelkiltään ei riitä, vaan seura nostaa sen aina astetta paremmaksi. Ruuasta puhuminen, pieni hifistely, kokemusten jakaminen ja makujen hakeminen yhdessä kruunasi hauskan päivän. Kiitos seurasta Sillä sipuli ja Haarukkavatkain. Iso kiitos myös tapahtuman järjestäjille ja kaikille inspiroiville näytöskeittiö bloggaajille! Olitte supereita!

what's cooking Helsinki

Tässähän alkaa oikein tuntua siltä kuin elämä oikeasti olisi pelkkää hyvää ruokaa ja ystäviä! Ei hassumpaa 🙂