Mahtava homma, että vuosi ilman sokeria on poikinut paljon huomiota niin täällä blogissa kuin facebookissakin! Hienoa, että niin moni mukaan ja tukemaan minua tässä projektissa. Viides päivä menossa ja sen suhteen asiat on mallillaan. Makean himoa ei ole ollut, eikä sen puoleen mitään vierotusoireitakaan. Miten teillä muilla on sokeriton elämä pyörähtänyt käyntiin?

Haluaisin vielä tarkentaa edellistä kirjoitustani koskien makeutusta sen verran, että kehoitan vahvasti jättämään pois kaikki keinotekoiset makeutusaineet ja näin alkuun myös kaikki hunajat sun muut vaahterasiirapit. Tarkempi tutkiskelu sitä paitsi osoitti, että vaahterasiirapin kannattaja karpit ovat enimmäkseen jenkkejä. Suomalaiset karpit ovat kriittisiä vaahterasiirapin suhteen. Jää nähtäväksi otanko sitä ollenkaan mukaan. Mutta aluksi, koko tammikuu, mennään täysin herkuttomalla linjalla!

Meillä herkuton tammikuu on koko perheen projekti. Myös lapset karsivat ruokavaliostaan pois sokerin. Se onkin lisännyt hedelmien syöntiä kummasti. Omenoita ja appelsiineja syödään sitä mukaa kuin kaupasta ehtii niitä kotiin kantamaan.

Olen kuitenkin ollut muutoin hieman heikossa hapessa, sillä kuukausi sitten alkanut on-off niskajumi on mennyt niin ikäväksi, että se on vaikuttanut yöuniini. Kävin eilen lääkärissä ja tänään crosfit boksilla mobbailemassa, joten toivon, että tilanne paranee. Täytyy tunnustella omaa vointia, sillä unettomuus vaikuttaa elämänlaatuun melko voimakkaasti. Ja olen taipuvainen ahdistumaan joten nyt täällä keskitytään omaan hyvin vointiin ihan lääkärin määräyksestä. Onneksi ainakin verensokerit pysyvät tasaisena kun ruokailuun on tullut keskityttyä tavallista enemmän. Kaiken kaikkiaan on tehtävä enemmän sitä mitä rakastaa.

Olen päättänyt antaa itselleni lisää aikaa askartelulle, hyvän ruuan laittamiselle, valokuvaukselle, leppoisille lenkeille luonnossa, treenaamiselle ja lukemiselle. Haluan vähentää kiireen tuntua ja asioita, jotka tuovat stressiä elämääni. Ei ihan helppoa, mutta tällä hetkellä on pakko priorisoida. Olen päättänyt, että tietoisesti pois suljen kaikki negatiivista energiaa ympärilleen levittävät asiat. Olen ollut samassa tilanteessa aikaisemminkin ja tehnyt aiheesta itselleni muisti taulun. Oli aika nostaa se esille. 

Millainen tilanne teillä on? Onko elämä sopivasti balanssissa vai tuntuuko, ettei niille asioille, mitä oikeasti haluaisi tehdä tahdo jäädä aikaa? Miten te luovitte velvollisuuksien ja omien toiveittenne kanssa?

Joku ehti jo kysellä reseptien perään ja edellä olevasta vuodatuksesta johtuen uusien reseptien anti on juuri nyt heikohkoa, mutta kannattaa tsekata Ruoka&Reseptit osio, jossa on paljon sokerittomia ja hiilihydraattitietoisia reseptejä!

Mukavaa ilta sinulle!