Erityislapsi. Koko sana tuntuu suussa oudolta. Ei tule juurikaan puhuttua omasta lapsestaan erityislapsena. Se kuulostaa kornilta. Miksi hän juuri olisi erityinen? Erityisempi kuin muut.

Pitäisi varmaan totutella erityiseen,  sillä syksyllä erityisyys iskee takaisin voimalla.  Koulussa ja harrastuksissa. Tilanteissa, joissa sitä vähiten odottaa. Niin kuin vaikka koulun uimapäivänä. Lapsi joka rakastaa uimista, ei halua mennä kouluun, koska “ei saa edes hypätä”. Kaikki itkevät, lapsi ei suostu pukemaan. Lopulta sitä ymmärtää mistä hätä kumpuaa. Lapsi ei tiedä mitä koulussa tapahtuu, miten uimaan mennään, eikä sitä kuka tulee hänen mukaansa. Erityinen rauhoittuu kun asia käydään hänen kanssaan läpi. Mietitään keitä muita tulee uimaan. Rauhoitellaan, kerrataan, pohditaan. Saadaan kaikki kouluun.

Erityiselle muutokset ovat vaikeita. Niin kuin koulun uimapäivä. Ei väliä onko muutos odotusarvoltaan positiivinen vai negatiivinen. Kaikki uusi jännittää. Jännittää niin paljon, että se purkautuu vihana. Välillä todellisen syyn selvittäminen vaatii vanhemmilta aikamoisia Scherlokin lahjoja. Ja sinä ajassa pikkusiskon nuken sormet saattaa olla jo leikattu irti. Itku pääsee niin äidiltä kuin lapseltakin.

Erityisyys nostaa päätään silloin kun jää vertailemaan. Ekaluokkalainen lukee jo paremmin kuin erityinen. Erityinen ei ole innostunut lukemisesta. Ekaluokkalainen on. Hän janoaa oppia lisää. Toisiin saman ikäisiin ei edes kannata verrata.

Tänä syksynä meitä on ilahduttanut uusi aine, englanti. Englannin kirjan mukana tulee CD-levy, joten lukeminen ei ole oppimisen esteenä. Oppimismotivaatio on huipussaan. CD:tä kuunnellaan, vaikka läksyjä ei olisikaan. On ihanaa nähdä oppimisen iloa! Kun koulussa oppiminen perustuu lukutaidolle on haastavaa pysyä mukana oppimisessa kun lukutaito laahaa perässä. Muihinkin aineisiin on suositeltu äänikirjoja oppimisen tueksi, mutta niiden saaminen kuulema kestää. Vaatii varmaan pientä leijonaemoilua, että äänikirjat saadaan. Ja voihan olla, että into laantuu. On kuitenkin ollut kullan arvoista, sekä lapselle, että meille vanhemmille, päästä kokemaan se ilo, minkä oppiminen parhaillaan aiheuttaa.

Tälläisissä tilanteissa jää miettimään sitä, että onko erikoiseni tarpeeksi erikoinen? Onko minulla oikeus leijonaemoilla? Onko lapsellani oikeus saada tarvittava apu oppimiseensa? Eikö hänellä kuitenkin ole samanlainen oikeus oppia kuin muillakin lapsilla? Onko apuvälineet kuitenkin tarkoitettu vielä erityisemmille?

Mutta kun nyt erityisyydestä puhutaan, niin se kaikki ole pelkkää haastetta. Erityinen hän on myös silloin kun hän haluaa auttaa. Hän on erityisen empaattinen ja tekee miellään yhdessä melkein mitä vain. Hän lähtee lenkille tai korjaa autoa. Auttaa mummolle kävelykepin ja huolehtii jos joku on sairaana. Hän on erityisen hauska. Koska sanat unohtuvat helposti, hän on erityisen kekseliäs tuottamaan uusia sanoja. Hänellä on erityisen hyvä huumorintaju. Hän on helposti lähestyttävä ja sosiaalinen. Hänellä on paljon ystäviä. Erityinen hän on.