Viikon vinkki! Mene metsään! Nyt on mitä paras kantarelli vuosi, sieniä löytyy helposti ja paljon.
Minä olen sienifani. Olen tänä syksynä kerännyt jo varmaan 40 litraa kantarelleja. Tähän aikaan vuodesta sieniä luonnollisesti syödään paljon muhennoksena ja keittona, mutta iso osa säilötään talven varalle. Minä tykkään kuivata sienet kuivurissa, koska ne menevät pieneen tilaan, mutta aivan yhtä hyvin kantarellit voi pakastaa. Itseasiassa luin juuri netistä, että kantarellit suositellaan pakastettaviksi kuivaamisen sijaan. Aina oppii uutta. Luin myös, että kantarelli on yksi eniten D-vitamiinia sisältävistä sienistä.
No, keittiöremontin myötä saan toisen pakkasen, joten voisinkin itseasiassa kokeilla pakastamista ja kokeilla onko säilömistavalla merkittävää eroa maun kannalta ja ennen kaikkea, kumpi maistuu paremmalta kuivattu vai pakastettu kantarelli. Miten sinä säilöt sieniä?
Keltavahvero eli kantarelli (Cantharellus cibarius) on haluttu ruokasieni ja helppo tunnistaa kirkkaankeltaisesta väristään. Sen kasvupaikat ovat melko pysyvät ja varmatuottoiset. Suosiota lisäävät myös toukattomuus ja pitkä satokausi.
Keltavahveron lakki on tukevamaltoinen ja kupera, myöhemmin laakeneva ja suppilomainen. Lakin reunat ovat aaltomaiset. Helttojen tilalla keltavahverolla on matalia ja mutkaisia poimuja, jotka jatkuvat johteisesti jalkaan. Jalka on melko tukeva ja kapenee alaspäin.
Keltavahveron malto on vaaleaa, valkeaa tai kellansävyistä. Maku on mieto, joskus hieman kirpeä, mutta ruoaksi valmistettuna aromikas. Keltavahvero tuoksuu miellyttävästi hedelmäiseltä.
Poimijan kannattaa suunnata koivuvaltaisiin ja koivusekametsiin sekä tarkistaa myös mäntykankaat ja lehdot. Keltavahvero suosii valoisaa ja kulutukselle joutuvaa kasvupaikkaa. Laji on yleinen etelä- ja keskiosissa maatamme, mutta harvinaistuu pohjoista kohti mentäessä.
Lehdoista poimija voi löytää keltavahveron vaaleaa muotoa, jota pidetään omana lajina: kalvasvahvero (Cantharellus pallens).
Nopeus on valttia: ensimmäiset keltavahverot saattavat ilmestyä jo kesäkuussa lehtimetsiin. Havumetsien satokausi jatkuu pidempään, usein loppusyksyyn saakka.
Valevahvero (Hygrophoropsis aurantiaca) muistuttaa lakkinsa yläpinnalta keltavahveroa, mutta lakki on ohutmaltoinen ja täynnä tiheitä ja ohuita helttoja. Selvin ero on helttojen oranssi tai oranssinkeltainen väri. Lisäksi valevahvero kasvaa lahokannoilla, lahonneilla puunjuurilla ja sahanpuruissa. Niittyvahakaskin (Camarophyllus pratensis) muistuttaa keltavahveroa, mutta kasvaa niityillä ja vanhoilla hakamailla.
Keltavahveron voi paistaa tuoreeltaan kastikkeeksi. Vanhastaan suosittu säilöntätapa on purkitus mietoon suolaliemeen, mutta saaliin voi myös pakastaa. Kuivaaminen sen sijaan sitkistää keltavahveron. Ennen ruoanlaittoa keltavahvero on maltettava puhdistaa; poimuihin jää helposti hiekanjyväsiä. Lähde: Evira
