Tämä kesä on ollut poikkeuksellinen. Olen tehnyt asioita ensi kertaa elämässäni, ylittänyt itseni monellakin tasolla ja ennen kaikkea olen nauttinut tekemistäni asioista. Yksi kesän kohokohta oli partion aikuisikäisille suunnattu Ko-Gi koulutus.

Partio on nuorisojärjestö, jonka ohjelma on suunnattu alle 22-vuotiaille nuorille, mutta ohjelman mahdollistamisessa aikuiset ovat avainasemassa. Ja kokemukseni mukaan on hyvin pitkälti aikuisista kiinni, millaiseksi toiminta käytännössä muodostuu. Koko suomen kattava leiri olikin mainio tapa nähdä kuinka monenlaisia lippukuntia ja kuinka erilaista toimintaa partion sisällä onkaan. Jo kun siirrrytään pääkaupunkiseudulta pohjoiseen päin on nähtävissä hyvin erilaisia tapoja ja perinteitä. Ko-Gi -kurssi on tämän kaiken sulatusuuni, jossa erilaiset kulttuurit sulatetaan yhdeksi leirilippukunnaksi.

Ko-Gi -kurssi on ennen kaikkea johtamisen kurssi. Johtaminen partiossa voi olla hyvinkin erilaista. Suurleirien johtaminen on monivuotinen projekti, jossa tehdään leiriä monelle tuhannelle ihmiselle hyvinkin ammattimaisesti, kun taas lippukunta tasolla johtaminen voi olla kymmenen lapsen ryhmän johtamista. Ko-Gi -kurssi keskittyy aikuisten johtamiseen. Sen keskeinen sisältö minulle oli ymmärtää paremmin sitä mikä minun roolini aikuisena johtaja on, mitkä ovat vahvuuteni ja missä minulla on vielä kehittämisen varaa.

Olen opiskellut lähes viisi vuotta ohjaamista ammattikorkeakoulussa ja silti leiri oli minusta antoisa. Erityisesti erilaisten koulutusmenetelmien käytöstä olisi monella taholla opittavaa partiokouluttamisen puolelta. Se että koko viikon satoi, sähköä oli käytössä lähinnä jääkaappiin, eikä tietokoneita ollut kellään, ei vaikuttanut koulutuksen sisältöön. Aiheet olivat monipuolisia, keskustelua herättäviä ja oivaltavia. Eikä Ko-Gi kurssi suinkaan ole vain viikko metsäleiriä, vaan siihen sisältyy viikonloppu ennen ja jälkeen leirin ja varsinainen kehittämistehtävän lisäksi erilaisia pienempiä tehtäviä. Kokonaisuudessaan aika intensiivinen paketti johtajuudesta.

Mitä sitten opin viikon metsäleirin aikana. Sen ainakin että osaan tarvittaessa rakentaa tiskipöydän riusta ja narusta. Selviän viikon ajan tuntemattomien ihmisten kanssa metsässä. Olen sisimmältäni arvopohjainen johtaja, visionääri, joka kaipaa työparikseen exeleitä rakastavaa järjestyksen ihmistä. Aikuispartio voi olla inspiroivaa, positiivisella tavalla haastavaa ja se tarjoaa mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen.

Partio on parhammillaan kun luonto yhdistetään yhdessä tekemällä oppimiseen.

Pelkään, että annoin pirulle pikkusormen.