Olen harrastanut askartelua yli kymmenen vuotta säännöllisesti. Aloitin tekemällä kortteja ja siirryin pikkuhiljaa enemmän ja enemmän skräppäyksen pariin. Nykyisin askartelen vähemmän, mutta kuitenkin säännöllisesti. Oikeastaan se menee kausittain. Välillä teen joka päivä jotakin, toisinaan taas minulla on kuukausia, jolloin en juuri tartu askarteluvälineisiin. Kysymys lienee myös vuoden ajan vaihteluista. Talvella tulee enemmän puuhailtua sisällä, kesällä taas askarreltua pihajuttuja.
Niinpä mun on nyt pakko myöntää, että tekniikkatorstai saa jäädä tauolle ja palata kotvan kuluttua hieman inspiroituneempana takaisin!

Tähän työhön minua inspiroi Kortenimen perinnetilalla ottamani kuva. Olin alunperin ajatellut kirjoittaa suoraan kuvaan, mutta idea vaihtui prosessin edetessä. Tässä erittäin yksinkertaisessa sivussa olen käyttänyt hopeanväristä akryylimustetta piirtelyyn ja roiskeiden tekemiseen.

Mukavaa päivää sinulle!