Jokainen on varmaan törmännyt somea kiertävään kolmen aineen jäätelöön, siihen samaan jonka jaoin blogissanikin aikaisemmin. Kurkkaa ohje täältä. Resepti oli makuuni liian makea, eikä se muutenkaan oikein sovellu kovin säännölliseen käyttöön sisältämänsä sokerimäärän takia.

Jäätelöt ovat vain siitä haastava herkku, että oikean koostumuksen saamiseksi ne kaipaavat sokeria. Koostumus ongelman kiertääkseni hankin jäätelöpuikko muotit, joiden kanssa jätski saakin olla vähän kovempaa ja se on silti syötävissä.

Ensimmäisen kokeiluni tein kirsikoilla! Banaani tuo jäätelöön mukavaa koostumusta ja makeus on juuri sopiva ilman lisättyä sokeria. Perheraati kehui jäätelöä parhaaksi itse tehdyksi jäätelöksi mitä ovat maistaneet.

 

Kirsikkajäätelön ohje

2 dl tuoreita kirsikoita, kivet poistettuna
2 kpl hyvin kypsyneitä banaaneita
1 dl mantelimaitoa

Sekoita kaikki aineet keskenään sauvasekottimella tasaiseksi massaksi ja kaada jäätelömuotteihin. Anna jäätyä vähintään neljätuntia. Nauti kylmänä!

Seuraava satsi on pakastimessa, siitä lisää myöhemmin! Oletko sinä tehnyt itse jäätelöä?