Tämä suklaakakku ei varsinaisesti ole karppaajan valinta, sillä olen käyttänyt leivonnassa kookos sokeria. Ajattelen kuitenkin, että kakku on pienempi paha kuin valkoisista vehnäjauhoista leivottu perinteinen täytekakku. Kakku on mahdollista tehdä myös ihan karpisti, kun kookosokeri vaihdetaan makeutusaineeseen.
Kuitenkin kannattaa huomioida, että leivonnassa helposti tulee runsaasti hiilihydraatteja, joten herkuttelu kannattaa karpatessakin jättää juhlapäiviin!

Tarvikkeet

Pohja
5 kananmunaa
3 dl mantelijauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl psylliumia
2,5 dl kookos sokeria (tai jos haluat käyttää esim karppisokeria saat hiilihydraattitietoisemman version.)
1 tlk leivinjauhetta

Täyte
2 dl kuohukermaa
Vanilija tanko
kotimaisia marjoja

Päälinen
130g tummaa suklaata väh. 70% suklaata
1 dl kuohukermaa

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kuivat aineet varovasti kuohkeaksi vatkattuun vaahtoon. Voitele irtopohja vuoka voilla ja jauhota se mantelijauholla.
Paista kakku pohjaa uunin keskitasolla 170 asteessa noin 40 minuuttia. Jos pinta alkaa ruskistua liikaa, laita kypsennyksen loppu vaiheessa kakun päälle folio.

Anna kakun jäähtyä ja leikkaa se kolmeen osaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Halkaise vanilija tanko ja lisää siemenet kermavaahtoon. Sulata marjat, jos käytät pakastemarjoja. Kostuta kakku marjamehulla. Lisää marjoja ja kermavaahtoa kakun väliin kaikkiin kerroksiin.

Valmista suklaakuorrutus. Laita kerma ja paloiteltu suklaa kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä kunne suklaa on lähes sulanut. Ota kattila liedeltä, sekoita kunnes kaikki suklaa on sulanut ja kaada kuorrutus kakun päälle. Levitä reunoille. Mun kuorrutus ei tällä kertaa mennyt ihan nappiin, olisko ollut kuitenkin vähän liikaa lämpöä.

Hauskaa päivää sinulle!