Meillä on kuusi haettu, lahjat pakattu ja muilta osin kaikki tekemättä. Juuri niin kuin meidän jouluumme kuuluu. Kaikki on vähän vinksin vonksin, mutta joululaulut soi!

Luin ihanan artikkelin vähän aikaa sitten yleltä, kannattaa lukea se, huokaista syvään ja ottaa pipari. Joulu ei ole kulissi. Joulu on aikaa yhdessä ololle, hyvälle ruualle ja vessapaperitontuille. Omaan stressittömään jouluuni kuuluu pukki joka tulee jo puolen päivän jälkeen, lähes siisti koti, likaiset ikkunat ja erittäin epätrendikkäästi koristeltu kuusi. Piparkakkutaloa ei tänä vuonna ole, sillä koira söi seinät. Sama koira paskoi tänään kaikille matoille, joten ainakin tänä jouluna meillä on vasta pestyt puhtaat matot!

Ruokapuoli on sitäkin helpompi, menemme aattona syömään vanhempieni luokse naapuriin. Joulun pyhinä tehdään ruokaa se mitä huvittaa. Kokeillaan muutama uusi resepti, tehdään joulukarkkeja jos jaksetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat.

Hyvää joulua sinulle blogini lukija! Kiitos kuluneesta vuodesta, kaikista ihanista kommenteista, ideoista ja tarinoista, joita olette jakaneet täällä blogissa ja muualla sosiaalisessa mediassa. Kiitos tsempistä ja kannustuksesta silloin kun sitä olen tarvinnut. Kiitos ohjeista ja vinkeistä joita olette jakaneet. Kiitos yhteisistä hetkistä niin blogissa kuin sen ulkopuolellakin.

Mä jään nyt joululomalle, palailen kanavalle sressittömästi heti kun siltä tuntuu!