Olen yrittänyt löytää äitiysblogia, jossa tuskailtaisiin kavereilla luuhaavista esiteineistä, jotka eivät vastaa puhelimeen. Tai opettajaa vastaan kapinoivista angsti teineistä. Tai lasten huonosta musiikkimausta. Tai siitä, että lapset tietävät enemmän radio-ohjattavista autoista kuin ikinä itse edes haluaa tietää. Tai siitä, että äiti nyt vaan ylipäätään ei enää ole se coolein tyyppi maan päällä.
Missä on ne perheblogit, joissa seikkaillaan yli kymmenvuotiaden muksujen kanssa. Suositellaan vaatteita esiteineille? Tai pohditaan sitä miten ja missä iässä lapsille pitää alkaa puhua murrosiästä, seksistä ja huumeista. Vai pitääkö niistä edes puhua? Minkä ikäisenä lapset saa laittaa keskenään uimaan? Mikä on 12 -vuotiaan sovelias pukukoodi koulun diskoon? Entä elokuviin isolle kirkolle, Helsinkiin, niin kuin meidän kylällä on tapana sanoa? Saako 13 -vuotis syntymäpäiville vielä tehdä tietovisan tai ongintaa? Kuinka paljon rahaa lapsi tarvitsee omaan käyttöön? Minkä ikäinen lapsi saa mennä kylille hengailemaan ilman selkeää syytä tai ohjelmaa? Missä menee holhoamisen ja huolehtimisen rajat? Traumatisoituuko lapsuus, jos lapsella ei ole omaa huonetta? Mikä on kymmenvuotiaalle kohtuullinen määrä kotitöitä? Minkä ikäinen lapsi pesee hampaansa itse? Kuuluuko vanhempien puuttua lapsen ystävyyssuhteisiin, jos niin miten ja kuinka paljon? Entä miten äitiys muuttuu lasten vanhetessa? Entä parisuhde? Kuka vanhempia kasvattaa?
Minusta tuntuu että olen liian vanha talvihaalari vertailuille. Vaipat ei kiinnosta sitäkään vähää. Eikä ne söpöt lasten vaatteetkaan. Haluaisin lukea vinkkejä siitä miten elämä saadaan jonkinlaiseen järjestykseen perheessä, jossa yksi lapsi tarvitsee erityistä tukea, yksi kaipaisi (äitinsä tavoin) apua sokeririippuvuudenhoitoon, yhden mielestä koulusta tulevat läksyt ovat turhia ja yksi haaveilee ihan muissa maailmoissa. Miten vanhempana kannustat lasta olemaan koulussa rohkeampi ja kotona vähemmän rohkea?
Jos ääneni ei olisi mennyt, huutaisin parasta aikaa lapsia rauhoittumaan. “Pyykkikoria ei saa heittää alas rappusia!” “Älkää riehuko!” “Pakatkaa!”. Nyt voin vain sivistyneesti hengittää sohvanuumenissa. Siihen on sitä paitsi oikea syy. Olen kuumeessa. Kurkkukipu äityi kunnon sairasteluksi joten voin luoda rauhassa strategiaa teini-iästä selviytymiseen.
