Olemme tässä lähipäivinä uusineet keittiön ilmettä. Meillä on ollut välitilassa tomaattitapetit ja sen päällä lasi, mutta lasi on hajonnut yhdestä kohtaa hellan takaa jo aika päivää sitten ja se on korjattu ilmastointiteipillä. Ei kovin tyylikästä. Välitilan uudistaminen on muutenkin ollut TO DO -listalla. Tomaatit ei enää iske entiseen malliin. Kuvat on sangen keväisiä, mutta näistä näkee hyvin millainen keittiömme on, ja missä sen ongelma kohdat ovat. Kaapinpääliset ovat täynnä tavaraa, joka ei mahdu minnekkään.

Välitilan suhteen me päädyimme helppoon ja halpaan vaihtoehtoon. Hankimme ohutta levyä Ikeasta, jonka asennus ja leikkaaminen onnistui helposti ja nopeasti. Suurin työ oli irooittaa vanha lasi. Yhdestä kuvasta näkee hyvin myös noiden todella näppärien työvalojen tilan. Ne ei valehtelematta ole koskaan toimineet kunnolla.

Uusi ratkaisu on kovin valkoinen. Olin oikeastaan vähän järkyttynyt kuinka valkoinen. Tähän ongelmaan lähdin etsimään ratkaisua Coloresta. Nettikauppa on nimensä mukaisesti sisustajan karkkikauppa. Ajattelin, että tapetoin tuon välitilan levyn yläpuoleisen alueen voimakkaan värisellä tapetilla ja päädyin tähän. Tapetti on samaa sarjaa kuin, se minkä laitoimme portaisiin. Katso portaiden muodon muutos täältä. Coloresta tapettia sai metritavarana, eli pienen alueen tapetointiin ei tarvinnut hankkia koko rullaa.

Luulisi piristävän liian valkoisen keittiön! Olen jostain lukenut, että tapetti on mahdollista suojata jollain aineella niin, että se kestää pyyhkimistä paremmin. Täytyy ottaa asiasta selvää, sillä hellan yläpuolella tapetti on altis rasvalle ja muille kokkaushöyryille. Onko teillä enempää tietoa tapetin suojaamisesta?

Samalla tuli tilattua vähän muutakin mukavaa, juhlatarpeita loppukesän puutarhajuhliin, leipomisvälineitä ja taulunkehykset. Saatoin vähän innostua. Niistä lisää kunhan tilaukseni saapuu!

Mukavaa päivää sinulle!