Tänään esittelen teille Päivän asun, kasvihuone lookkini. Kasvihuoneessa työskennellessä tärkeää on mukavuus ja ilmavuus. Ne teistä, joilla on kasvihuone tietävät mistä puhun. Kasvihuoneessa on lämmintä ja kosteaa, eikä siellä juurikaan kierrä ilma. Tai riippuu tietysti vähän kasvihuoneesta, mutta yleisesti ottaen ilmasto on lähinnä trooppinen.

Asu kuvat olen ottanut silloin kun kasvihuoneen laatoitusta vielä viimeisteltiin. Eli olen tässä lakaisemassa asennushiekkaa laattojen väliin. Vaikka itsekasvihuone ei olekkaan ihan sellainen unelmieni vanhoista ikkunalaseista koottu historiaa huokuva lasihuone, tekee laatoitus sille hyvää. Se huijaa koko kasvihuoneen näyttämään hiukkasen varteen otettavammalta. Ainakin minun mielestäni. Kuvissa laatoitus näyttää menevän vähän epämääräisesti sikin sokin, mutta oikeasti meillä oli systeemi. Lopputuloksen nähtyämme totesimme Tanen kanssa, että autistinen henkilö ei kestäisi katsella kasvihuoneemme laatoitusta. Että sellainen systeemi.

Tämän ihanan mekon olen ostanut Lontoosta Primarkista. Sen yläosa on läpikuultavaa materiaalia ja leikkaus laskeutuu nätisti, eikä ole liian säkkimäinen. Aivan ihana vaate lämpimiin kesäilmoihin!

Oikeastaan aika ihanaa katsoa näitä kuvia nyt kun kasvihuone oikein kukoistaa ja kaikki kasvit on kasvaneet huimasti tuosta. Erityisesti nuo amppelimansikat on olleet hyvä hankinta. On kiva syödä muutama punaposkinen mansikka palkkana kasvihuoneen kastelusta.

Mukavaa päivää sinulle!