Kuten ehkä oletkin jo lukenut, minulla on neljä lasta. Neljä erityistä lasta. Yksi heistä on haaveilia, päätöksiä tehdään pitkään ja huolella. Yksi kiihtyy nollasta sataan sekunnin murto-osissa. Yksi on sinnikäs, toinen on huumorintajuinen, yksi on empaattinen, yksi on nopea oppimaan, toinen on huolellinen. Yksi tykkää olla huomion keskipisteenä, yksi on hiljainen ja katsoo mielellään sivusta hetken aikaa ennen kuin osallistuu. Yhdellä lapsistani on puheenkehityksen viivästymä ja sen seurauksena oppimisvaikeuksia.

Mietin pitkään voinko kirjoittaa asiasta täällä blogissa vai suojeleeko lastani se, että hänen erityispiirteestään ei puhuta. Leimaako hänen erityisyytensä häntä väärällä tavalla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ainoastaan avoimmuus on väylä ymmärtämiselle. Olipa sitten kyseessä mikä erityisyys hyvänsä. Vaikeneminen korostaa mielestäni ominaisuuden negatiivista tunnelmaa. Haasteiden ei pitäisi määrittää lasta, mutta toisaalta niistä vaikeneminen viestittää lapselle, että jokin hänen piirteistään on vähemmän toivottu ja hyväksytty kuin jokin toinen piirre.

Minun lapseni joutuu elämään asian kanssa koko loppu elämänsä, puhuimmepa siitä tai emme. Puheenkehityksen viivästymisestä johtuvat haasteet tulevat todennäköisesti aina olemaan osa häntä. Se miten me muut suhtaudumme asiaan, määrittää sitä, miten lapseni pystyy haasteistaan huolimatta löytämään paikkansa tässä maailmassa ja ennen kaikkea löytämään hyvän olon ja itsevarmuuden itsensä kanssa.

Puheenkehityksen viivästymä ei tullut meille yllätyksenä. Kolmivuotiaan ensimmäinen sana oli korjaaja, Puuha-Peten mukaan tietenkin. Vähitellen mukaan tulivat yleisnimet. Lapsi pääsi puheterapiaan, jossa kerran viikossa leikinomaisesti kartutettiin sanavarastoa. Erityisen hankalaa on ollut ja on edelleenkin oppia abstrakteja käsitteitä, värejä, symboleja ja aikaa. Apuna on käytetty kuvia ja viittomia. Lukemaan opettelu on haastavaa ja koulu vie voimia. Onneksi positiivinen ja motivoitunut ote kouluun on säilynyt.

Arjessa ongelmat näkyvät kommunikaatiossa. On kuunneltava lasta ja esitettävä kysymyksiä. Ohjeet on annettava selkeästi ja askel kerrallaan. On varmistettava, että viesti on mennyt perille. On oltava kärsivällinen ja johdonmukainen. On oltava tukena ja tuettava itsenäisyyttä. On pidettävä rajat, rytmi ja valmisteltava muutoksia hyvissä ajoin. On mentävä lapsen jaksamisen mukaan. On uskallettava vanhempana vaatia ja kyseenalaistaa.

Arjessa eletään ja ollaan kuten muidenkin lasten kanssa. Erityisyys on yksi ominaisuus, kuten vaikka yhden lapsen ujous tai toisen lapsen tulinen tempperamentti. Se on vanhempana otettava huomioon, mutta lapsi on paljon muutakin. Paljon, paljon muutakin. Hän on iloinen, utelias, liikunnallinen, sympaattinen, empaattinen, seurallinen ja vilkas. Hän ottaa toiset huomioon ja hänellä on uskomattoman pitkä pinna. Hän innostuu helposti ja kiinnostunut asioista. Hän on kompensoinut omia heikkouksiaan vahvistamalla niitä osa-alueita, joilla hän on hyvä.

Niin että jos sinä tulevaisuuden työnantaja luet tätä kirjoitusta ja haluat käyttää tietoa lapseni oppimisvaikeuksista häntä vastaan, niin haluan muistuttaa, että ongelmistaan huolimatta lapseni suoriutuu keskimääräisesti ikätasonsa mukaisesti Sen lisäksi, että hän on hieno ihminen.

Mukavaa iltaa sinulle!