Hei, ajattelin jakaa teille omat vinkkini kesälukemiseen pienen kirjaesittelyn ja arvonnan merkeissä!

Kesälomaan kuuluu olennaisena osana hyvä lomalukeminen. Oikeastaan lukeminen on varma merkki siitä, että olen saanut kaiken työhön ja bloggaamiseenkin liittyvän karistettua mielestäni. Yritän lukea erilaisia kirjoja laidasta laitaan ja pyrin kokeilemaan itselleni uusia kirjailioita pitääkseni lukukokemukseni uusina ja virkistävinä. Minulla on kuitenkin muutamia takuu varmoja suosikkeja, joihin mielelläni palaan.

Mietin miten kirjoittaisin arvosteluita kirjoista niin, että siitä olisi iloa myös teille blogini lukijoille lomalukemisen valinnassa. Kaikista lukemistani kirjoista löytyy hienosti kirjoitettuja arvosteluita internetistä, ennkä halua pyrkiä samaan. Kerron siis lukukokemuksestani, en niinkään kirjan sisällöstä.

Kjell Westö: Kangastus 38

Tämä oli poimimistani kirjoista paras. Kjell Westöllä on kyky sitoa historia nykypäivään tavalla, joka saa kirjan henkilöt ja tapahtumat tuntumaan tosilta ja helposti samaistuttavilta. Pidän kirjailijan tavasta sekoittaa todellisia historian tapahtumia fiktiiviseen tarinaan. Tarina on uskottava, näin olisi voinut tapahtua.

Kangastus 38:n tarina sijoittuu sotien jälkeiseen Helsinkiin. Tuoreessa muistissa ovat vielä sodan kauhut, kuljetukset ja vankileirit. Sodan jättämät jäljet ovat raskaita kantaa, toisille liian raskaita. Kirja kuvaa hienosti ihmisen särkyvää mieltä mässäilemättä silti liikaa.

Henkilöhahmot ovat syviä ja moniuloitteisia. Heillä kaikilla on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Kirjailialla on taito hyppysissään. Kirja vie mukanaan, kieli soljuu kauniisti ja henkilöt ovat juuri ihmisiä kuin vain ihminen voi olla. Jos olet tykännyt Westön aikaisemmista kirjoista, pidät varmasti tästäkin.

Lue arvostelu kirjasta täältäHanki oma kirjasi täältä.

Katariina Souri: Polku

Ensimmäinen koskaan lukemani kirja Sourilta. Kirjan luettuani en ole varma pidinkö siitä vai en. Juoni tempaa mukaansa ja lukia haluaa tietää mitä kirjassa tapahtuu, mutta jokin tökkii. Teksti ei ehkä ole riittävän luontevaa, hetkittäin tuntuu, että kirjassa on kuvailua kuvailun vuoksi.
Kirjaa lukiessa tulee mieleen esikoisteokset, joissa usein on samaa vikaa. Halutaan käyttää kaikki mainiot kielikuvat ja sanailut samaan teokseen, riippumatta siitä tukeeko se haluttua tyyliä tai tunnelmaa.

Kirjassa käsitellään paljon julkisuutta, sen hallintaa, ihmisen yksityisyyttä ja median rajoja. Kirjailialla on aiheesta varmasti hyvin paljon omakohtaista kokemusta ja se heijastuu lukijalle. Toisaalta pohdintaei mielestäni mene riittävän syvälle, ollakseen kirjan kantava teema. Kirja ei myöskään tarjoile sellaista jännitystä ja mystiikkaa, mitä kansiteksti lupailee.

Mitä kirjasta sitten jäi käteen. Innostus puutarhan hoitoon! Kyllä, luit oikein. Vanhan talon elämää ja puutarhaa oli kuvattu hienosti ja elävästi. Taiteilijakommuuni tarjosikin kirjan parasta antia.

Lue arvostelu täältäHanki oma kirjasi täältä.

John Green: The fault in our stars

Tämä kirja lähti mukaani sattumalta Pärnulaisesta kirjakaupasta. Luin sen englanniksi ilman, että olin ikinä kuullut kirjasta tai kirjailiasta mitään. Vasta kotiin palattuani pikaisen googlauksen tuloksena totesin, että kirjasta oli pöhisty myös täällä kotimaassa.

Kirja on oikeastaan nuorten kirja, tai nuorten aikuisten. Se on kaunis rakkaustarina, jonka pääosassa on kaksi aikuistumisen kynnyksellä olevaa nuorta, jotka sairastavat syöpää. Vaikka aihe on rankka, jäi kirjasta kuitenkin toiveikas olo.

Teksti on helppolukuista ja sujuvaa. Englanninkielistä tekstiä on vaikea samalla lailla arvioida, mutta minusta kieli oli sekä hauskaa, että osuvaa. Huomasin olevani hieman kohderyhmää vanhempi, sillä eniten minua koskettivat kohdat, joissa pystyin samaistumaan kirjan päähenkilön Hazelin vanhempiin.

Lue arvostelu täältä.
Hanki suomenkielinen kappaleesi täältä ja englannin kielinen täältä.
*yhteistyö


Arvonta!

Arvon blogini lukijoiden kesken Sourin kirjan Polku ja Greenin kirjan The fault in our stars. Kummatkin kirjat on kertaalleen luettu, mutta vakuutan, ettei se vaikuta lukuelämykseen.

Arvontaan voit osallistua ehdottamalla minulle kesälukemista! Kommentoi siis alle mitä kirjaa suosittelet ja miksi.

Olisin superiloinen jos haluaisit tykätä minusta facebookissa, liittyä seuraajakseni twitterissä tai instagrammissa tai tilata blogini blogilistalta tai bloglovin’ ssa.

Osallistumisaikaa on 30.6.2014 asti. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti!