Tämän hameen olen jo kerran aikaisemminkin esitellyt täällä blogissa, mutta nyt yhdistin sen valkoiseen hihattomaan kauluspaitaan. Olen ollut vähän arka käyttämään hihattomia paitoja, mutta oikeastaan yhdistelmä on aika kiva. Onneksi en osaa photoshopata tarpeeksi hyvin, pysyy realismi mukana näissä kuvissa.
Plus size muotia

Hankkeeni ruveta ottamaan näitä asukuvia on tehnyt gutaa itsetunnolleni. Olen ruvennut miettimään enemmän kivoja yhdistelmiä vaatekaapistani ja näkemään vähän vaivaa pukeutumisen eteen. Se on kaikki tuonut hyvää asennetta itseäni kohtaan. Vaikka näenkin kuvissani paljon niitä negatiivisia asioita, ylipainon, kasoisleuan ja ties mitä, näen kuitenkin myös paljon hyvää. Oikeastaan sen hyvän näkeminen on lisääntynyt kuvien ottamisen myötä todella paljon.

Haluan elää elämää, jossa ylipaino ei määritä minua, vaan määritän itse itseni. Jos haluan leikitellä vaatteilla, näyttää kauniilta ja satsata ulkonäkööni, on se mahdollista ja sallittua nyt, juuri tässä painossa.

Olen myös uudella tavalla kiinnostunut kauneuden hoidosta. Haluaisin oppia meikkaamaan ja laittamaan hiukseni jotenkin uudella tavalla! Olen kehno käyttämään huulipunaa, se saa minut aina näyttämään kalpealta. Olen varmaan kokeillut vääriä värejä. Tarvitsisin jonkun koulutuksen aiheesta!

Plus size muotia

Onko teillä jotain pulmakohtia meikkaamisessa tai hiusten laitossa? Vai meneekö kaikki tasaisen varmasti? Uskallatteko kokeilla uusia juttuja vai jumiudutteko helposti hyväksi havaittuihin juttuihin?

Hauskaa päivää sinulle!